sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Jotain sinistä

Hei taas kaikille vakkarilukijoille ja uusille lukijoille tietenkin myös. Ihanaa kun teitä käy täällä niin mukavasti ja erityisen ilooinen olen niistä kaikista kommenteista joita jaksatte kirjoittaa.. Ei täällä yksinään jaksaisi tarinoida. Sen verran seurallinen ihminen olen. :)


Taisin jo aiemmin jossain mainita että sininen miellyttää nyt silmää. Moneen vuoteen en ole sinistä käyttänyt oikein missään, mutta nyt olen ostanut jotain pientä.
Sattumalta löytyi Etolasta (kauppa jossa en oikeestaan käy koskaan..) tabletit euron kappale. Lähtivät siis mukaan ja tänään laitoin pöytään.









  
Minä, valkoisten kukkien vannoutunut ostaja olen ostanut jo monta kimppua vaaleanpunaisia tulppaaneja..:)


Voi tuota aurinkoa kuinka se on taas tänään paistanut upeasti!! Siitä saa niin valtavasti energiaa ja iloa. Ainut miinus on kuinka se paljastaa likaiset ikkunat ja pölyn....:)
Siivousprojekti siis yhä kesken. Niin myös huonekaluprojekti. Lipasto ruokailutilan puolelta siirtyi tänään olkkariin ja olkkarin ylös. Vitriini siis taitaa jäädä vanhalle paikalleen. Mies ei voi sietää niiden siirtelemistä. Eikä oikeen ymmärrä miksi niiden paikkoja ylipäätään pitää vaihdella.:)  Miten teillä? Onko porat ja naulaimet käsissä heti kun vaimo vinkkaa uuden idean? 


Mukavaa sunnutain jatkoa!!

18 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköistä teillä :) Minullakin on nyt alkanut houkuttaa tuo vaaleansininen vaikka vasta pari vuotta sitten vannoin etten sorru siihen enää ikinä :) näin se mieli muuttuu!

    VastaaPoista
  2. Kauniin näköistä ja hyvin sopii vaaleansininen teille. Ja nuo lamput, ne on upeat, sopii oikein hienosti myös teille ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä ostos ja kyllä ovat niin kauniin siniset :O)

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkkää. Hennon vaaleanpunaiset tulppaanit on melkein omia lemppareitani. Ihanan aurinkoista sunnuntaita, huomaatko, miten aurinko jo lämmittää? :)

    VastaaPoista
  5. Christina, näistä kuvista päätellen teillä on kyllä niin siistiä ja kaikki tip top, että jos olisi minun kotini unohtaisin autuaasti koko siivousprojektin :)

    Minullekin on alkanut hiipiä kaiho vaaleansiniseen. Yksi kylppäreistä koemaalattiin vaaleansiniseksi ja se näyttää tosi kivalta. Perhe tuntuu tiloissa viihtyvän ;)

    Kauniita kuvia jälleen kerran.

    VastaaPoista
  6. Hih, meillähän on tänään samat värit postauksissa :) Vaaleanpunainen ja -sininen sopii niin hyvin yhteen!
    Minä en oikein tykkää sinisestä, ku olen sitä ekaan asuntoon kerännyt vähä liikaa ja kyllästyin, mutta nyt ripaus vaaleansinistä miellyttää paljon.

    Mies tekee kyllä ku mä pyydän:) Ja välillä ihmettelee että taasko tuota ja tuota pitää siirrellä :) mut tämmösiä me naiset ollaan ;)
    Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

    VastaaPoista
  7. Tosi kivat siniset tabletit! Hyvin sopivat teille :) Auringonpaiste on kyllä ollut tervetullut ilmiö, kun vaan vielä nuo pakkaslukemat hellittäisivät niin pääsisi uloskin nauttimaan auringonsäteistä :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikkaat sinisen sävyt!
    sopivat kauniisti teille:)

    sunnuntaiterkut
    Päivi

    VastaaPoista
  9. Onneks on porat ja naulaimet heti omissa käsissä :DD -joskus toki pieni harkinta vois olla paikallaan :)
    Nyt on maalipensseli...

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia kera auringonsäteiden =)

    VastaaPoista
  11. Kyllä on niin sievää että <3 Vaaleanpunaiset tulppaanit on kauniita. Sama vaaleansininen on meille alkanut hiipiä..niin kaunis keväinen väri. Mikäs sen mukavampaa kun huonekalujen siirtely :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  12. Kauniita keväisiä värejä! Itsekkin käväisin juuri piiitkästä aikaa Etolassa ja löysin sieltä hauskan pilkullisen vahakankaan ( harmaan tosin ;) Kyllä tuollainen vaalea sininen on kaunis...sointuu ihanasti helmililjojen sävyyn :)

    Ps: En viitsi aina miehelleni edes ehdottaa uusia ideoitani, vaan teen mieluummin itse, ettei tarvitse kuunnella sitä valitusta ;D

    VastaaPoista
  13. Kauniilta näyttää teillä. Olen kanssa aivan hurahtanut vaaleanpunaisiin tulppaaneihin.:)

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköistä ja kaunista kerrassaan. Kaunniit värit. Mullekin on sitä tarttunut kaupasta mukaan. Meillä pitää nyt mööpelivalssata ja kunnolla. Isäntä saa seurata ja minä viedä. Jos vain tietäisin minne.... Eihän sen meidän ukkokaan kovin mielellään ryhdy siirtämään huonekaluja ja kiinnittämään naulakoita ym. Kaaos on aikamoinen:( Siis meillä.

    VastaaPoista
  15. -Heli-: Juun on se kumma miten mieli muuttuu..Niin minäkin ajattelin vielä jokin aika sitten.:)

    Johanna: Lamput on ihanat!:)

    Nina: Joo, edulliset oli.:)

    Tiina: Aurinko tosiaan lämmittää jo, vaikkei sitä juurikaan tämän päivän pakkasilla huomaa, mutta hieman leudommalla ilmalla kyllä. Ihanaa kun se kevät tulee! :)

    Johanna: Onhan se aina hetken siistiä..siis suunnilleen niin kauan kuin selän kääntää..:)

    J: Pieninä annoksina minäkin tykkään. Meilläkin on joskus nuoruudessa ollut paljon sinistä..

    Niina: Niinpä! Onneksi ei varmaan enää kovin kauaa tarvitse odotella..:)

    VastaaPoista
  16. Päivi: Kiitos! :)

    Pepi: =)

    FanniAuroora: Kiitän:)

    Nonnukka: Juu lipastot ja muut liikkuu yksikseen hienoti kun laittaa vaikka pyyhkeen alla. Pitäis vielä keksii miten saada yläkertaan..Ei taida pelkkä pyyhe auttaa.=))
    Hyvää ystävänpäivää!

    IidaEmilia: Tiedätkös kun olin juuri sitä vahakangasta menossa hakemaan. Olen ostanut sitä vanhaan pöytään beigenä, mutta tämä uusi erä oli harmaata. Jäi vielä harkintaan. Kaunista kyllä ja edullista.

    Salla: Ne on kauniita!

    Annika: :) Valssiniloa teille!! Kutsua odotellessa..
    Koska tuutte tänne päin? Täällä ikävöidään..

    VastaaPoista
  17. Ihanat helmililjat lasikuvussa ;)

    Hyvää Ystävänpäivää! ♥

    VastaaPoista
  18. No ei tosiaankaan ole, elä huoli:) Kaunista on ja oikein mukavaa ystävänpäivää sinulle:)

    VastaaPoista