torstai 4. elokuuta 2011

Wanha Unelma

Olen aiemminkin kertonut ihastuksestani vanhoihin taloihin. Siis tällaisiin oikeen vanhoihin taloihin. Ne ovat kauniita ja niissä vaan on se ihana fiilis, jota ei ikävä kyllä uusiin saa. Veljeni osti jokin aika sitten tällaisen ihanuuden!!
Sain luvan laittaa talosta teille muutamia kuvia. Eiks oo ihana! 

Talo on rakennettu joskus 1840-luvulla. Ollut samalla suvulla koko ajan ja nyt perikunta myi sen. Veljeni oli avovaimonsa kanssa pitkään etsinyt vanhaa kunnostettavaa taloa, joten kaupat syntyivät nopeasti. Nyt kunnostus on pikkuhiljaa alkanut. Nämähän ei kaikkein nopeimpia projekteja ole..:)



Maalin poisto on alkanut, kuten kuvasta näkyy...Iso sali sijaitsee tuossa mistä maalia eniten jo ehditty poistamaan.


Taloon on kaksi sisäänkäyntiä. Tuo isompi kuisti jonne menevät portaat on pääsisäänkäynti. Sieltä on myös portaat yläkertaan, jonka ovat nyt eristäneet ja johon sitten myöhemmin tulee lisää huoneita. Oikealla puolella, vähän pienemmällä kuistilla oleva sisäänkäynti. Väliin jää yksi makuuhuone.


Tuon keittiön ja ison tuvan ikkunat on joskus uusittu, vähän eri aikakauden mukaiseksi, joten ne tullaan ainakin vaihtamaan.


Tässä kuva pinemmästä sisäänkäynnistä. Näillekään tiloille eivät siis itse ole vielä mitään tehneet.


Tämä 50M2 sali on ollut viime vuodet kylmillään ja varastona. Muuten koko talo on ollut koko ajan asuttuna. Katoista ja seinistä on nyt revitty monen monta kerrosta pinkopahvia pois. Upean vanhan takan saivat pelastettua vielä käyttöön uusimalla hormit. Tästä tulee varmasti IHANA!! (oon vähän kade..) :)


Piharakennus ja omaa rauhaa! Navetassa on jo kaksi asukkia. Lisäksi pihalla vilistää 4 vai oiskohan ollut 5 kissaa ja tottaki kaksi isoa vahtikoiraa.:)

Ehkäpä saan joskus laittaa teille lisää kuvia, remontin edetessä!

UUSILLE LUKIJOILLE LÄMPIMÄSTI TERVETULOA SEURAILEMAAN MEIDÄN PERHEEN PUUHIA!

                     KAIKILLE TÄNNE POIKKEAVILLE IHANAA KESÄISTÄ VIIKKOA!!

                                                             HEIPÄHEI

26 kommenttia:

  1. AIVAN IHANA! Tästähän voisi veljen rouva pitää jo ihan omaa blogiakin ...;) Sen verran mielenkiintoista olisi seurata tämän vaiheita! Toivottavasti tosiaan saat luvan päivitellä tämän etenemistä!

    VastaaPoista
  2. Ooo, onpa upea ja iso vanha talo - riittää siinä tekemistä tietysti, mutta vanhaa kunnioittava rakennustapa säästää myös työtä:)

    VastaaPoista
  3. APUA!! Siis, unelma! Haaveilen myös Wanhasta talosta, aina vaan... Tuosta tulee vielä varmasti aivan upea!

    VastaaPoista
  4. Oih, ihana Unelma tosiaankin! Mitkä mahdollisuudet... :)
    Komppaan Nipsua - ihana olisi lukea talovanhuksen rempan etenemistä omassa blogissaan.

    VastaaPoista
  5. Lähtökohdat vaikuttavat hyviltä! Tulee varmasti upea talo!

    VastaaPoista
  6. Siis aivan kertakaikkisen hieno! VAU! Tuostahan saa vaikka miten ihanan.

    VastaaPoista
  7. Aivan mun näköinen talo!!!
    Tykkään itsekkin tuollaisista isoista vanhoista taloista. Vieläkun ne saisi kaupunkiin, koska en halua maalle asumaan.

    P.S Blogissani on sinulle jotain

    VastaaPoista
  8. Todellakin unelma talo! Työtä tietysti riittää, mutta sehän se on kaiken suola ja lopputulos on varmasti mahtava!

    VastaaPoista
  9. Ihana talo ♥
    Minun veljeni omistaa meidän sukutilan, se on ollut meidän suvun omistuksessa yli sata vuotta, monta sukupolvea on talossa asunut jo voi miten toivon että ne seinät osaisivat puhua, mitä kaikkea ne kertoisivatkin? Vintillä on aarteita jotka ovat edellisiltä emänniltä ja isänniltä jääneet, vanhat talot ovat vaan niin upeita :)
    -AnnaO-

    VastaaPoista
  10. Totta tosiaan on komia huusholli! Tuollanen oikeasti vanha talo tai koulu ois minunkin haave. Välillä jaksan siihen uskoa, välillä en :) Vanhoissa taloissa on käytetty kunnon materiaaleja ja monesti sata vuotta vanhat puulattiat on vielä ihan hyviä. Huoneet on isoja ja valoisia. On kyllä upea!

    Innolla odotan lisää kuvia!!

    VastaaPoista
  11. Vähän mieletön!!!! *pyörtymiskops* Voi kun saisikin uuteen sen saman fiiliksen mikä vanhoissa on, uuden tekee niin paljon nopeammin. Työtä siinä tulee olemaan, mutta on tuo kyllä ihan talojen kuningatar!! Onnea uusille omistajille!!

    VastaaPoista
  12. WAU! Siis todellakin upea talo - ja mitä siitä vielä tuleekaan! Kyllä se on niin totta, että vanhoissa taloissa (ja asunnoissa) on sitä jotain! Sitä jotain ei saa yhteenkään uuteen asumukseen pykättyä millään!
    Terkuin Villa Namun Tiina (ei oikein pelitä tämä vastaussysteemini)

    VastaaPoista
  13. voi maalima miten on kaunista!

    VastaaPoista
  14. MIELETÖN IHANUUS <3 Onnea vaan talon uusille asukkaille, ja tsemppiä suureen urakkaan :) Vanhoista taloista huokuu kyllä ihana tunnelma, joka pysähdyttää kuuntelemaan kaunista tarinaansa. Tuollasen kun joskus sais...

    Mukava huvipuistoreissu teillä näytti olleen.

    Iloa ja aurinkoa pian alkavaan viikonloppuun!

    VastaaPoista
  15. Voi luoja miten ihana!!! Näen sieluni silmin miten ihana tuosta tulee. Minä olisin myös aikoinaan halunnut ostaa vanhan talon, mutta isäntä ei suostunut. Niissä on sitä jotain (ainakin remppaa ja yllätyksiä...) :) Varmasti tulee tosi upea. Onnea heille! T. PiiaS

    VastaaPoista
  16. Aivan älyttömän ihana talo, huoh..tuollaisesta en voi kuin uneksia. Ihana on veljesi, kun jaksaa alkaa remontoimaan.Voi että!
    Vanha pihapiirikin on kaunis. Minä vaan täällä huokailen..

    VastaaPoista
  17. Mahtavan upea!!!terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  18. Ihana maalaismiljöö ja ihanan iso talo. Löysin tänään blogiisi ja olikin tutustumisen arvoinen. Ihana koti teillä ja kiva tämä blogisi. Tulen vierailemaan toisenkin kerran. :)

    VastaaPoista
  19. UPEA! Minäkin rakastan vanhoja taloja, etenkin tällaisen rakennustyylin omaavia. Todella hieno!

    VastaaPoista
  20. AIVAN SANOMATTOMAN UPEA PAIKKA!!!♥

    VastaaPoista
  21. Terveisiä vielä... Blogissani on tunnustus sinulle! :)

    VastaaPoista
  22. On kyllä ihana ja mukavaa kun esittelit sen! Kaunis blogi sinulla. Itse olemme 1800-luvun lopun talon rempassa loppusuoralla jo, jaksamisia vaan toivottelen onnellisille asukkaille :) Kyllähän siinä työtä riittää, kun mikään seinä ei ole suora, mutta varmasti sitäkin tunnelmallisempi :D

    VastaaPoista
  23. Siis on todella IHANA ja paljon tilaa!

    Onnea sylintäydeltä!

    VastaaPoista
  24. IHANA!!!!!! *Milana huokaa hiljaa, ja haaveilee...*

    VastaaPoista