maanantai 26. marraskuuta 2012

Kuulumisia

HEIPÄHEI taas piiiitkästä aikaa! Miten se aika voikin mennä tällaista vauhtia? En minä nyt mielestäni niin kauan täältä pois ollut, mutta pakko kai se tuohon bloggerin päivämäärään on sitten uskoa.:)
Pikkusen jännitti tulla tänne, että onko mulla lukijoita enää täällä ollenkaan, mutta ihanaa oli huomata, että tallella ootte! Yksin bloggaaminen kun on niin kovin tylsää, niin kiitos siitä, että jaksatte odotella tällaista vähän laiskempaakin päivittäjää..:) Olen myös ihan pihalla teidän muiden blogipäivityksistä, mutta lupaan lähteä kierrokselle kurkkimaan kuulumiset!

Alla kuvia eiliseltä. Olkkari on saanut sohvanpäällisen lisäksi myös harmaat verhot. Siirsin tuon lampunjalankin vaihteeksi tänne, kun oli niin sopivan värinen. Jotenkin näyttää vielä kovin vieraalta tuo tumma väritys omassa kotona ja aluksi olikin fiilis, että olen jonkun toisen olohuoneessa. Nyt pikku hiljaa alkaa tottumaan näihin.





Mua on siitä asti kun ekan kerran nämä ihanat Gant :in tähtityynyt, nimenomaan noilla angoratähdillä, viehättäneet ne suuresti! Niissä on vaan jokin juttu ja pakko ne oli hankkia. Kuvasta ei oikein erota, mutta tähti on sellainen pehmeä angoralangasta tehty. Livenä näyttää kyllä tosi kivalta!



 Viikonloppu meni ihan super nopeesti! Meidän ekaluokkaisella oli lauantaina koulua ja kaksi ekaa tuntia oli avoimien ovien tunteja. Oli niin kiva päästä seuraamaan, miten siellä koulussa nykypäivänä toimitaan ja minkälaiset opetusmenetelmät ovat käytössä. Täytyy kyllä sanoa, että melkoiset muutoksen tuulet ovat käyneet, verrattuna tuonne omiin kouluaikoihin. Puolenpäivän aikaan alkoi sitten vielä myyjäiset, joilla kerätään luokille rahaa. Oli arpajaista ja onnenpyörää, sekä ongintaa. Pakkohan hyvää asiaa oli tukea, joten ongittiin ja pyöriteltiin sitten aika kasat kaikenlaista härpäkettä pikkuveljen kanssa...
Mä tein myyjäisiin pari pientä kranssia ja lisäksi jokainen perhe pyydettiin viemään onnenpyörään viisi euron pussia. On muuten aika haasteellista, löytää eurolla kaupasta yhtään mitään, kun ei nyt ihan "roskaakaan" viitsis pusseihin laittaa.

Loppu viikonloppu menikin sitten sukulaisten kanssa aikaa viettäen. Miehen veli (veljet)perheineen oli käymässä anoppilassa ja käytiin isolla porukalla seisovassa pöydässä syömässä, anopin ja appiukon laskuun, mmmm. Saunomista ja yhdessäoloa iltaan asti, kivaa! :)

TÄSTÄ ON HYVÄ ALOITTAA UUSI VIIKKO! :)

19 kommenttia:

  1. Täällä ollaan :) Kiva kun taas postailit :) Itekki melko harvakseltaan postailen...aina kun arki antaa myöten. Mukavan näköinen tunnelma kuvissa <3 Pirteää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Tuota ajan kulumista ei oikeen edes huomaa. Aina yllättyy, että onkos siitä näin pitkä aika.:)

      Poista
  2. Kiva kuulla sinusta!! Aina vaan jaksan päivitellä sitä kuinka kaunista ja tunnelmallista teillä on <3 joten ihanaa, että kävit vilauttamassa kuvia teiltä :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanalta ♥
    Mä himoitsen meille tummempaa päällistä kanssa ektorppiin mutta en osaa vielä väriä valita.
    Mukavaa viikon jatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo harmaa on ollut aika kiva ja aika helppo, näin lasten kanssa..=D

      Poista
  4. Kutsuvan näköinen olohuone! Kauniit värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on minustakin kaunis. Kiitos kommentista.:)

      Poista
  5. Kyllä täällä on käyty kurkkimassa, että josko nyt olis tullut jotain ;) Lähettelin sulle s-postiakin jossain vaiheessa, mutta en tiedä saitko sitä koskaan.

    Olkkari näyttää ihanalta!! Harmaita verhoja minäkin makkariin etsin. Löysinkin jo yhdet, mutta tytär oli siivonnut ja heittänyt kuvaston roskiin:(
    Mä olen nähnyt nuo tyynyt livena ja NE ON IHANAT!

    VastaaPoista
  6. Oi että, sulla on toi harmaa päällinen ektorppiin. Ihana sävy, kummasti nyt kutkuttaa tuo harmaa?? Ja tosi kaunista muutenkin!

    Terkkuja! :)

    VastaaPoista
  7. Täälläkin on ahkeraan kurkkailtu uutta päivitystä odotellessa. Kiva kuulla sinusta. Voin vain kuvitella jos itellä olis blogi, päivitys olis tällä mun ahkeruudella 2 x vuodessa. Mulle tuli just tänään tilaamani harmaat verhot:D Harmaa se kiehtoo täälläkin. Ikkunaan asti en saanut vielä laitettua, tuntuivat niin tummilta. Meillä muutenkin on niin pimeä kämppä. Tummempi sohvanpäällinen olis kans must have juttu. En kertakaikkiaan jaksa pestä valkoisia päällisiä jatkuvasti ja peitteet ei pysy paikoillaan.

    Hyvältä näyttää tämä teidän tummempi versio olkkarista. Hyvää talven odotusta teille, ehkäpä se talvi tällä viikolla saapuukin.

    Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös sinusta!! <3
      Tuohan on just se mun nykyinen postausnopeus.:)
      Ja Annika, nyt se tais saapua!! =D

      Poista
  8. Hei,
    Teillä on täydellinen kristallikruunu! Mistä olet moisen kaunistuksen löytänyt? Itse olen etsinyt kruunua jo useamman vuoden, mutta en ole vielä sitä oikeaa kohdannut.

    *Silja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Silja. Itsekin tykkään tuosta vielä, vaikka jo vanha onkin. Olen ostanut sen Kodin Ykkösestä, mutta aikaa siitä on kyllä varmaan 10vuotta. Jossain sisustusliikkeissä olen nähnyt kyllä myöhemminkin samaa valaisinta. Toivottavasti löydät kivan kruunun: :)

      Poista
  9. Ihanan tunnelmallista, voisin käpertyä sohvan nurkkaan!

    VastaaPoista
  10. Löysin sattumalta blogisi ja ei voi muuta sanoa kuin että huippu kaunis koti sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Sanna ja tervetuloa toistekin.:)

      Poista
  11. Niin kaunista että!! Minkä niminen päällinen teillä on sohvassa? Aivan loistava sävy, ei liian tumma eikä vaalea!

    VastaaPoista