torstai 6. marraskuuta 2014

Vapaapäivän fiilistelyä

Lunta! 
Täällä alkoi puolen päivän aikaan sadella pikkuhiljaa lunta.
Maassa on jo ohut valkoinen lumikerros, vaikka heinäntupsut sieltä vielä pilkistääkin.
Lapset kerää epätoivoisesti lumilapiolla lunta linnaa varten. :)
Joka tapaulsessa kaikki näyttää heti niin paljon puhtaammalta ja valoisammalta. Kunpa ei nyt heti pois sulaisi.

Sisällekin oli sitten heti laitettava kynttilät palamaan. Niistä tulee heti niin rauhallinen ja kiva fiilis. 
Me haettiinkin tänään Ikeasta kasa kynttilöitä. Todella iso kasa!
Koska niitä poltetaan meillä paljon, niin hintakin alkaa tässä ratkaista. Lisäksi ne palaa hyvin ja siististi. Mun mieleen on eniten valkoiset kynttilät. Välillä satun ostamaan, jonkin värillisenkin, mutta kyllä se useimmiten on valkoinen, jonka poltettavaksi valitsen.
Poltattekos te paljon kynttilöitä ja mitä kynttilöitä?

Täällä yläkerran aulassa mulla on menossa pikku projekti. Olisin mieluusti isommankin tehnyt, mutta miehet miehet..Nyt siis koitan tällaisin pikku muutoksin saada aikaan ison muutoksen. :) Huonekalut on vaihtaneet paikkaa ja katsotaan jos uudet verhot ja tyynynpäälliset auttais asiaan.




Mukavaa illan jatkoa. Joko teille muuten on lunta sadellut?

12 kommenttia:

  1. Todella kaunista! Itsekin ostan pääasiassa Ikeasta kynttilät ja juuri noita valkoisia :) Viimeksi mukaan tarttuivat myös tummanharmaat kynttilät!
    Turussa sateli myös melkein kokopäivän lunta oikein kauniita isoja lumihiutaleita. Saas vaan nähdä miten tuo maassa pysyy.. Mutta ihanaa edes vähän aikaa valoisampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sais pysyä maassa. Lapsetkin niin rakastaa. :)

      Poista
  2. Meille tuli lunta toissayön aikana 25cm, joten hyvin on talvinen fiilis♥Kynttilät palaa sisällä ja ulkona loistaa tunnelmavalot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, teillehän on oikein kunnon lumipeite tullut! <3

      Poista
  3. Ihanat kynttilä kuvat :)) itse poltan kanssa paljon kynttilöitä ja väriltään valkoisia ja harmaita:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Ne ovatkin kauniimpia <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia <3 Täällä sateli vasta illalla lumipeite, on se vaan kaunis! Mie polttelen tosi paljon kynttilöitä syksyllä ja talvella, ja samoin rakastan valkoisia kynttilöitä :) Ostan yleensä halvimpia, joita löydän.

    VastaaPoista
  5. Oi kiitos Heidi ystäväni. Lumipeite on kyllä niin kaunis! <3
    Niin minäkin, mut nyt oon todennut, että nää Ikean kynttilät on kyllä hinta/laatu suhteeltaan tosi hyviä.

    VastaaPoista
  6. Täälläkin on mukavasti lunta ja kauniit talvimaisemat. Poltan iltaisin kynttilöitä. Ikeassa en käy ikinä. Tykkään polttaa kotimaisia kynttilöitä. Nyt on olkkarin lyhdyssä Desicon kerman väriset ja tuvan pöydällä Kalevantulen oranssi kynttilä. Kotimainen kynttilä työllistää :)

    VastaaPoista
  7. kyllä se ikea on täälläkin paras ja suosituin kynttiläkauppa ❤️

    VastaaPoista
  8. Ennen polttelin kynttilöitä läjäpäin ja ihan ympäri vuoden, koska kun täällä kesälläkin tulee pimeä niin se todella on pimeä! Mutta nyt kun meillä on ensimmäistä vuotta tuo kisuliini niin olen joutunut vähentämään pois esim kaikki pöydillä olleet kruunukynttilät jne. Parin kaapin päällä nyt kynttilöitä tuikuissa, mutta niidenkin perään täytyy katsoa hurjan tarkkaan ettei kisu sinne hyppää...eli nyt on lisääntynyt noi muut tunnelmavalot, siis sähköiset.. ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanat uudet postaukset ❤️❤️❤️Upeita kuvi ihanasta kodista!!!!!

    VastaaPoista