maanantai 8. joulukuuta 2014

Illan hämärtyessä

Päivän työt alkaa olla suurimmaksi osaksi tehtynä ja on aika rauhoittua iltaan. Sen verran kuin lasten kanssa voi ja saa rauhoituttua. :)
Tänään ajattelinkin oikeesti ajoissa vetäistä yökkärin päälle ja ottaa kirjan käteen. Ihana hömppäkirja :) Nauttia siitä ja kynttilöistä.

Yritän kovasti innostaa Aaroniakin kirjojen pariin, mutta lähinnä poikaa kiinnostavat Aku ankat ja pelit. Eilen pienen innostamisen jälkeen, poika otti kuin ottikin uuden kirjan luettavakseen. Toivottavasti kiinnostaa jatkaa sitä vielä tänäänkin. :) 
Olisi kiva kuulla, luetko sinä ja minkä tyyppisiä kirjoja?

Kauppareissulta tarttui mukaan tänään talven ekat tulppaanit. Paikallisessa kukkakaupassa oli vain yksi kimppu ja sekin oli sidottu, joten viereisen marketin kimput vei nyt voiton, vaikkeivät kovin koolla pilattuja olekaan. Ostan mieluummin kukat pienestä kukkakaupasta, jotta saan tuettua yrittäjää, mutta myös saadakseni vähän tuoreempia kukkia. 




 Leppoisaa illan jatkoa! :)


 

9 kommenttia:

  1. Oikea asenne tuo kukkakaupan tukeminen! On niin surullista nähdä, miten tiukoilla kukkakauppiaat on, kun ihmiset ostaa kukkansa ruokakaupoista! Kohta et saa enää ammattitaidolla tehtyä kimppuakaan..
    Valitettavasti mulla on huonosti aikaa lukea, mutta tykkään kepeistä kirjoista. Sari Luhtanen on suosikkikirjailijani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Isot marketit myy polkuhinnoin massakukkia, joiden kestokaan ei sitten usein ole lähellekään sama. Meille tänne "pikku kylään" avautui varmaan noin vuosi sitten ihana pieni kukkakauppa. Kauniita asetelmia ja kukkien lisäksi kaikkea pientä kaunista, lyhtyjä, kukkapurkkeja yms. Ilokseni olen huomannut, että asiakkaita käy. Toki siinäkin on kaksi naista omistajana, että saa myyntiä jonkun verran ollakin, jotta saa palkankin itselleen, menojen jälkeen. Toivottavasi onnistuvat.

      Sari Luhtasta pitää sitten hankkia luettavaksi. Kiitos :)

      Poista
  2. Täällä ensimmäistä kertaa kurkkaamassa blogia... Ihana on!
    Sainkin juuri tänään lahjakortin kirjakauppaan, että hyviä ehdotuksia onkin hyvä kuulla :)
    Tervetuloa kurkkaamaan Fru Friidaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini ja jätit kommentin.
      Tulen kurkkimaan teille :)

      Poista
  3. Ihana tunnelma näissä kuvissa! Itse en kauheasti tule lukeneeksi nykyään, enemmän kyllä haluaisin. Mutta ainakin jännärit Mary Higgins Clark:n kirjoittamina koukuttaa. Kaikenlaiset tositarinat uppoaa myös.

    VastaaPoista
  4. tolle bilder und inspirationen, einen schönen samstag wünscht angie

    VastaaPoista
  5. Luen aikas harvoin kirjoja, mutta jos luen niin ne on pääsääntösesti rakennus/entisöinti/sisustus tms kirjoja...sitten jos meen altaalle, niin jos en jaksa virkata, otan jonkun äipän vanhan nora robertsin kainaloon.. eli hömppää! =) Mä oon niin vieläkin mykistynyt miten kauniin kellon olit ostanut, kellosepän tyttö arvostaa laatua.. ;)

    VastaaPoista