perjantai 5. helmikuuta 2016

Helmikuinen perjantai


Heipsan,
Ollaan taas päästy viikonlopun viettoon. Itse olen kyllä koko viikonlopun ajan töissä, joten suurempaa jeee fiilistä tässä ei siltä osin, ole päässyt syntymään. :)

Päivääni tai oikeastaan viikon kulkuun, on kuulunut influenssassa makaavan pojan hoitaminen. Onkin muuten hurja tauti! Ihan näin sivusta seuratenkin. Kuume huiteli koko ajan siellä 39,7 tietämillä ja kaksi päivää meni ohi niin, ettei reppana varmaan niistä pahemmin muista. Nyt tuntuu alkavan helpottavaa, vaikkei ihan kunnossa vieläkään ole. Toivon nyt kovasti, että me muut säästytään tuolta. 

Pientä viikkosiivoakin tein tänään alakerrassa. Aurinko paistoi niin upeasti, ettei kehdannut olla pölyjä pyyhkimättä. Kyllä alkaa niin olla jo keväinen fiilis. Jokos teillä?
Lisää keväistä fiilistä tuomaan, hain Loviisan Aitasta, Riviera Maisonin uudesta mallistosta ihastuttavat tyynyt. Nämä oli sellaiset pakko saada jutut, heti kun ensimmäisen kerran kuvassa näin. 
Enkä kyllä pettynyt. Oon niin ihastunut niihin.
Tykkäätkö sinä RM;n tuotteista?











Nauttikaahan viikonlopusta!
Palaillaan


 

11 kommenttia:

  1. Ai miten kauniita kuvia! Ja tuo RM tyyny on ihana. Loviisan aitassa on kaikkea ihanaa!
    Mukavaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! LA on kyllä ihana tavarataivas :)

      Poista
  2. Hei. Aivan ihana koti sinulla. Rakastan Riviera Maisonin tuotteita ja merkin piensisustustavaraa onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Muistatko, minkä nimiset nuo Ektorpin päälliset ovat? T. - Maikki -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maikki! RM:llä on kyllä paljon ihania juttuja.:)
      En muista päällisen nimeä, mutta tämä on sellainen +ellavan sävyinen, jota tuli myyntiin vasta marraskuussa.













      Poista
  3. Hei. Aivan ihana koti sinulla. Rakastan Riviera Maisonin tuotteita ja merkin piensisustustavaraa onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Muistatko, minkä nimiset nuo Ektorpin päälliset ovat?

    VastaaPoista
  4. Ihanat tyynyt, voisin vaikka kanssa kotiuttaa nuo meille. RM:n tyynyt on ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oli kyllä kovasti mieleen, kuten tässä uudessa mallistossa moni muukin :)

      Poista
  5. Oi, nuo tulppaanit <3 Ja olkkari on niin kaunis!

    VastaaPoista
  6. Voi, miten ihania kuvia!! ❤ Nuo Rm tyynyt on kyllä niin upeita, että! 😍

    VastaaPoista
  7. Heipsan! Aina niin kaunista teillä <3 ja on kyllä ihanat tyynyt! Itse en ole RM:ään vielä hurahtanut, vaikka kovin kauniita tuotteita ovatkin.

    Mua kevättää kan kovasti ja vaalenapunainen näyttää nyt niin kivalta!

    Leppoista sunnuntaita, ja pikaista paranemista pojalle! Toivottavasti säästytte muut taudilta.

    VastaaPoista