torstai 1. syyskuuta 2016

Syyskuun eka


Nopeasti se meni tämäkin kesä ohi ja vaikka oli tarkoitus monta kertaa tännekin kuulumisia laittaa, niin aina vei jokin muu puuha voiton, eikä malttanut koneelle istua.

Kesää on vietetty paljon ulkotiloissa nauttien ja vaikka tänäänkin on ilma ollut kaunis ja lämmin, on puuhat siirtyneet silti suuremmilta osin sisätiloihin. Toki ulkonakin vielä puuhaa riittäisi, ne ei vaan meinaa enää yhtään kiinnostaa. :)

Kesälomareissu tehtiin tänä vuonna autoillen, Ruotsia, Tanskaa, Saksaa ja Hollantia Amsterdamiin saakka. Reissusta voisinkin tehdä pienen muistelun, koska kuvamateriaaliakin tuli jonkun verran räpsittyä. :)

Kotona olen taas alkanut enemmän katsella sillä silmällä ympärilleni. Taitaa olla joka syksyinen juttu, useammalle meistä.
Meillä suurin muutos on varmaan tapahtunut täällä yläkerran aulassa, jossa vaalea sohva, vaihtui kahteen Ikean Stocksund nojatuoliin ja rahiin. Tuolit ovat nyt olleet käytössä parisen kuukautta ja hyviksi todettu. Ihanan iso ja muhkea tuoli, johon on hyvä käpertyä kirjaa lukemaan tai tv:tä katsomaan.
Kankaan väriksi valikoitua tumma harmaa, joka on lastenkin kanssa kiitollinen ja miellytti nyt eniten silmää. Tuoliin on saatavissa irtopäällisiä, jos vaihtelua jossain välissä väriin haluaa.
Musta pieni sivupöytä ostettiin kesälomamatkalla Åhlensilta ja Vallilan maton tilasin myös alkukesästä NetRauta verkkokaupasta. Mattoon olen myös niin tyytyväinen. Meillä kun on aina niin yksiväristä, niin nyt tämän maton kuviot ovat ilo silmille.
Mitäs sanotte aulan uudesta ilmeestä?


Näissä kuvissa tila näyttää tosi tummalta, mutta sitä se ei mielestäni luonnossa kyllä ole. Valoa tulee hyvin ja tilaakin jää ympärille, sen verran, ettei ihan niin ahdasta ole, kuin kuvista voisi luulla.

 


Olen joskus ennenkin tainnut mainita, kuinka vaikeeta on pitkän tauon jälkeen kirjoittaa tänne mitään. No sitä se tosiaan on =D

Palaillaan, moi!

10 kommenttia:

  1. Voi kun kaunista ja hyvin kirjoitit!
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentista!
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  2. Ihanan näköistä, tuolit ihan kutsuu istumaan:)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Nää on aikamoiset löhöilytuolit. :)

      Poista
  3. Niin kaunista ! Meillä myös samoja sävyjä ja tykkään :)
    Totta, mitä pidempi bloggaustauko, sen vaikeempi jatkaa...
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookkin? :) Jotenkin hirvee kynnys taas aloittaa ja kun mulla nyt on vallan ollut näitä taukoja, niin .... =D
      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Kauniin näköistä on. Kyllä tuossa kelpaa istuskella.
    Oikein hyvää torstai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oikein kiva ja helppo lastenkin kanssa :)

      Poista
  5. Niin kaunniin näköistä taas kerran ja tuo matto on kertakaikkisen upea! Ja eikä kirjoituksessakaan mitään vikaa, itse monesti en jaksa edes lukea sisustusblogien tekstejä, minulle tärkeämpää on itse kuvat :D Yritin etsiä tuota mattoa Netraudasta, mutta en löytänyt. Minkä niminen ja värinen tuo on? Olisin tiedosta hyvin kiitollinen, sillä tuo voisi sopia meillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Matto on Vallilan Emerald. Netraudan sivuilla näytti olevan enää käytävämattona, mutta ainakin Helsingin keskustan Vallilan myymälässä olen nähnyt. (se joka siellä Stockan alakerran sisustusjutussa on.) Toivottavasti löydät omasi, kaunis on. :)

      Poista