perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ripauksia mustaa

Työpäivä tehty ja nyt olis neljän päivän vapaat! Voi ihanuus! Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja kaunista on luvattu huomiseksikin.

Mutta, kurkataanpa välillä sisällekin, vaikkei täällä kovin paljon mitään ole tapahtunutkaan. Elomme ja olomme kun on edelleen keskittynyt tuonne ulos.
Meillä oli jo aiemmin tuo musta lipaston päällä oleva peili, mutta löysin niin edullisesti tuon korkean mustan peilin, ettei sitä vaan voinut olla ostamatta! Vähän Sulo Vilen kun olen :)
Tuossa seinällähän oli aiemmin sellainen koristeellinen valkoinen peili, mutta tapetin vaihduttua se oli jo liian koristeellinen tuohon, joten myin sen fb:n kirpulla pois. Siellä olen nyt poistellut muutenkin aika paljon ylimääräistä nurkista. 
Musta sisustuksessa on hiipinyt jo jonkin aikaa, pieninä ripauksina kotiimme ja tykkään. Tuo mukavasti ryhtiä vaaleaan.








PIONIT niitä ei vaan voi olla koskaan liikaa! Palkitsin itseni viikkosiivouksesta tiistaina ja hain kimpun näitä Plantagenista. Nautin niin niiden kauneudesta. Nyt on hyvä aloittaa viikonloppu! Mukavaa sellaista myös sinulle! :)

18 kommenttia:

  1. Ihanaa oloa, niin sisällä kuin ulkonakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä niin ihanaa aikaa, kun oleskelu siirtyy niin luontevasti ulos. Tosin kotihommat jää, mutta kyllä ne siellä odottaa :)

      Poista
  2. Musta on alkanut muakin viehättää. Pieninä ripauksina siellä täällä tuo kummasti nostetta ja särmää muuten aika vaaleaan sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuo. Eikä ole munsta ollenkaan kylmä tai raskas, kunhan ei ole liikaa. Tosin katselin tänään jotain Ikean keittiömainosta, jossa musta keittiö ja se näytti tosi hyvältä! =D

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Musta, valkoinen ja tuo pionien vaaleanpunainen - tehokas, kaunis, tyylikäs ja kodikas yhtäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, jos näyttää hyvältä sinnekin päin :)

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus:))
    Musta ryhdittää kyllä kivasti.

    VastaaPoista
  5. Kyllä musta toimii oikein hyvin. Pionit on ihania! Munkin pitäisi palkita itseni :)

    Mukavia vapaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aina täytyy palkita :)

      Kiitos, yritän nauttia. Onneksi ilmat tuntuu olevan kohdillaan.

      Poista
  6. Kaunista, musta antaa ryhtiä muuten vaaleeseen sisustukseen, mukavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo, eikä ainakaan livenä ole yhtään raskaan oloinen. :)
      Samoin sinulle Susanne!

      Poista
  7. Näyttää upealta! Niin minun makuuni!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia taasen <3 Ja hei tota pionikimppua en ymmärrä =D Siis sillä että haluisin ostaa mutta ei ole missään!!!!! Plantagenissa käynyt kolmesti ja koskaan ei ole ollut! Eikös ne ole siellä leikkookukkaksissa???!!! =) Tai pitäisi olla =) Taidan olla vaan liian myöhään liikenteessä että parhainta vissiin olis aamupäivällä niin saisikin haluamansa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3
      Voi onpa sulla käynyt huono tuuri. :) Mä oon kerran käynyt, niin et oli koko se kylmäkaappi lähes tyhjä, muuten on aina ollut Pioneja. Ajelin sillon kerran Myllyn kukkakaupaan ja yks Pioni oli 5,50e. Tuo 5kpl pkt Plantagenissa nyt 5,90. Sun pitää käydä nyt kurkkaamassa, kun ne mainosti lehdessäkin, niin luulisi nyt löytyvän. :)

      Poista
  9. On se niin kaunis <3 Ja musta tuo kyllä kivasti ryhtiä vaaleiden rinnalle. Ihana!

    VastaaPoista