lauantai 16. toukokuuta 2015

Keittiön facelift

Eilen jo kerroin, että se kauan mietityttänyt yläkaappi sai lopulta pitkän harkinnan jälkeen lähteä.
En mä muistanut kuitenkaan kertoa, että mies teki meille keittiöön myös uuden lattian :)
Tääkin oli aika kauan harkinta/mietintä/toivelistalla. Tällaiseen kiiltävään valkoiseen päädyttiin ja tykkään tästä ihan kympillä. 
Ikävänä puolena se, että tässähän näkyy tietysti kaikki. Joka ainoa murunen, mutta onhan tällainen pinta myös älyttömän helppo putsata.
Valon määrä tuplaantui lattian ja kaapin poiston vuoksi ja valoahan mä rakastan, eli lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.
Antaa kuvien kertoa paremmin.







Kuulisin mielelläni mielipiteesi muutoksesta. :)


perjantai 15. toukokuuta 2015

Kiitos kaikista kommenteista eiliseen terassipostaukseen:)
Tänään onkin sitten taas sadellut eilisenkin edestä. Hyvä päivä siis viettää vapaapäivä siivoten. Totuuden nimissä pakko sanoa, että olisin muutakin puuhaa keksinyt, mutta tää oli nyt pakon sanelema juttu, you know..

Meillä on sellaista pientä saatu kotona aikaiseksi, että se muutama viikko sitten mietityttänyt keittiön yläkaappi on poissa. :)  Ja osoittautui kyllä oikeaksi ratkaisuksi. Tykkään kovasti, joten kiitos rohkaisu kommenteista. Miten joskus onkin niin vaikea tehdä muutoksia, siihen tuttuun ja turvalliseen? 

Yläkaappi nyt sattuu lojumaan meidän olkkarin lipaston paikalla, joten tänään sitten raahasin sen mustan lipaston varastoon. Mustan pöydän tilalle taas muutti tämä olkkarissa ollut vanha pikku lipasto. Tarkkasilmäisimmät huomaa, että terassin kukkanen on päässyt sisälle lämmittelemään. Kun ei ulkona tarkene sen kauneudesta nauttia, niin otetaan sisälle.. :)
On tää sisustelu sellasta ainaista kiertoa. Koskaan ei taida valmiiksi tulla :)




Kauppareissulla poikkesin kukkakaupan kautta ja muutaman viikon takainen maljakko ostokseni sai ekat herkät kukkasensa. 

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE :)


torstai 14. toukokuuta 2015

Pikkuhiljaa

Täälläpäin Suomea ollaan saatu tänään viettää kauniin aurinkoista päivää. Tuullut on kyllä koko päivän, mutta pääasia onkin aurinko. Minä ainakin saan siitä niin paljon virtaa.
Mies lähti aikaisin jo töihin ja minäkin nousin samalla juomaan rauhalliset aamukahvit. Se on niin nautinto! Hiljainen talo, kuppi kahvia ja lehti. :)
Puoli yhdeksältä olin jo ulkona pesemässä terassin ikkunoita. Siihen perään pesaisin lattiat ja pyyhin seiniä. Kalusteet me maalattiinkin jo viime viikonloppuna, joten oli kiva saada nostella ne vaan paikoilleen, paikkojen kuivuttua. 
No arvaattehan, kun sain terassin siivottua ja se arskakin paistoi, niin eihän mua pidätellyt mikään pikku puutarha reissulta.
Ajelinkin sitten läheiselle puutarhalle ja oih ja voih, olisin voinut kantaa rekkalastillisen kukkia pihaani. Onneksi pikkuruinen järjen ääni sanoi, ettei kannata. Ilmat kun on vielä niin arvaamattomat, että takuulla olisivat kaikki kohta hengetönnä. :)
Niinpä ostin vaan kaksi vanhanajan Pelargoniaa, sekä Hortensian. Uskon ja toivon, että säästyvät hengissä tuossa terassilla.
Tämänlaista jälkeä sain tänään aikaan.




 Tokihan tänne kohta levittäytyy tyynyjä ja huopia ja niitä kukkia...mut nyt vielä näin rauhallisella näkymällä..


 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pariisi

Kolmantena päivänä lähdimme heti aamupalan jälkeen RER-junalla Pariisiin. Helppo ja edullinen. Riemukaaren kohdalla nousimme junasta, ihmettelemään niin kaarta, kuin ihmismassaa joka tulvi kaduilla. Satuimme paikalle siis kesken marathon kisojen ja kaupungissa oli ehkä vielä normaaliakin enemmän ihmisiä. :)

Pakollinen nähtävyys oli tietenkin Eiffel!



Ja kun jonotuksesta oli selvitty, niin onhan nuo näkymät aika huikeat!
 


Pariisin kattojen yllä.



Yllä näkymä Seinelle ja alla ihmispatsas Seinen sillalla.
 

Tässä välissä alkoi pienemmällä nälkä kurnia ja haimme eväitä, mansikoita, juomaa, leipää ja jäätelöt ja menimme puistoon nurmikolle nauttimaan. Nautin puistossa auringosta ja lämmöstä. Maisemasta ja erityisesti tunnelmasta. Mieleenpainuva hetki!
 



Saimme seurata samalla myös upeaa hääkuvausta, kauniista hääparista..




Vielä viimeiset poseeraukset ja kuvat Eiffelistä, ennen paluuta hotellille.


Ihanaa ja toivon mukaan aurinkoista viikonloppua kaikille :)

 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Disneyland

Terveisiä kesäisestä Pariisista. 

Palasimme edellis yönä odotetulta lomalta, Pariisin Disneylandista.
Olimme matkalla kuusi päivää, joista 3 vietimme kokonaan huvipuistossa.
Ilmat hellivät meitä. Ainoastaan yhtenä päivänä, oli viileää ja vähän tihkutti vettä, mutta sitten aurinko lämmittikin jo parhaana päivänä 26 asteen verran. Kaikkialla kukkivat jo omena- ja kirsikkapuut, sekä Magnolian kukat. Kevät oli siis jo pitkällä ja vaikutti oikeastaan ihan kesältä. :)
 
Disneyland on upea! Kyllä sitä aikuinenkin vaan pienen lapsen sisästään löytää :)
Vaikka ei olisi edes kiinnostunut laitteista, on puiston puitteet uskomattoman hienot. Kääntää katseensa mihin vain, katseltavaa ja ihmeteltävää riittää. Kuin satumaassa kulkisi...

Tervetuloa mukaan satuun!
 

Sisäänkäynti MAIN STREET, joka on rakennettu 20 luvun tyylisen Amerikkalaisen pikkukaupungin tyyliin.






Prinsessa Ruususen linna. Tämä taitaa olla huvipuiston kuvatuin kohde :)



 Kaunista! Kaikkialla on katsottavaa. Viheralueet ja istutukset ovat viimeisen päälle siistejä ja hoidettuja.


Alla kuvia paraatista, jota ei kannata jättää väliin jos puistoon menee!
Paraati kulkee puiston halki ja siinä tutut hahmot tanssivat ja käyvät hassuttelemassa ja halailemassa. Kaikki on toteutettu uskomattoman hienosti ja viimeisen päälle mietitysti.  









 Disneyland koostuu oikeastaan kahdesta eri puistosta. Disneyland Parkista ja Walt Disney Studios puistosta. Samalla lipulla pääsi molempiin puistoihin ja molemmat ovat todellakin käymisen arvoisia.Kirjoitan lisää Studioista seuraavassa postauksessa.




perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hei vaan kaikille,
Täällä on sairasteltu tämä(kin) viikko. Pienin poika sai sitten influenssan, joka mulla oli vähän aiemmin ja sen jälkitautina, meni eilen toinen jalka kokonaan pois pelistä. Pelästyttihän se ja kovasti. 
Onneksi oli tk:ssa niin tarkka lääkäri, että lähetti meidät lastenpolille TYKS:iin, kun ei itse tiennyt vaivan syytä. Siellä me sitten eilen istuttiin ja käytiin verikokeissa ja röntgenissä. Onneksi mitään vakampaa ei löytynyt, vaan tosiaan selvisi tuo siihen asti normaali flunssana pitämäni influenssaksi ja se oli aiheuttanut lihaksissa nesteytymisen ja poistumisen, joka taas aiheutti kovaa kipua. (siis jotakuinkin noin.. :)
Tarkasti tosiaan poikaa tutkivat. Lisäksi kaikki, ihan kaikki henkilökunnasta mitä tavattiin, oli todella ystävällisiä ja asiantuntevia.
B teki sitten lääkärin kanssa sopimuksen juoda vähintään 2 l vuorokaudessa, jottei tarvinnut osastolle nesteytykseen jäädä.
Vaikka päivä oli hermoilua ja päästiin kotiinkin vasta iltamyöhään, niin käynnistä jäi tosi positiivinen mieli, juuri henkilökunnan vuoksi.

Nyt vaan pitää toivoa, että tämä selätetään, eikä uusia potilaita ilmaannu! :)

 ---------------------------------------------------------------

Sormet on alkaneet taas syyhytä  kovasti pihan askareiden perään..
Tänään istuttelin  narsissit pihalle. Ne olivatkin jo muutaman päivän joutuneet odottelemaan paperikassissa.
Huvimaja sai myös keväistä piristystä. Ilmat ei oikein nyt suosi, joten joutunee maja odottelemaan vielä tovin ikkunoiden pesua. Vähän kyllä luulen, että alkaa kaivata koko maja valkoista maalia sisäpintaansa. Mutta sekin pitää lisätä sinne loputtomaan to do listaan ;)

 


Nyt me aletaan syömään. Mies on tehnyt ruokaa, kun häneltä nuo liharuoat luonnistaa paremmin kuin multa. :)

                                                          NAUTITAAN VAPAISTA. KYLLÄ SE AURINKOKIN VIELÄ PALAA! :)