sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pienet aamiaismunakkaat

Iso kiitos kommenteista keittiö postaukseen.
Kyllä se kaappi nyt saa lähteä, kun sain rohkaisevia kommentteja teiltäkin.
Aikataulusta en tiedä..Jos minä saisin päättää, niin vaikka tänään, mutta tuon miehen aikataulut ei aina samassa aikataulussa kulje. :)

Tänään aamulla päätin vihdoin kokeilla näitä  pikku munakkaita. Olivat muuten todella herkullisia!



Täytteeksihän näihin voi laittaa melkeinpä mitä vain, mutta meiltä löytyi pippurikinkkua, jonka kuutioin pieniksi paloiksi. Samoin paprikan ja raastoin sekaan juustoa. Sitten vain rikki vatkatut munat, joihin lisätty tilkka maitoa ja suolaa, täytteen päälle ja uuniin 180c. Nämä olivat uunissa noin 18min. Kannattaa muistaa voidella vuoka kunnolla! Koostumus pysyy vuoissa paistettuna jotenkin kuohkeampana ja makukin oli kohdillaan. Kannatta kokeilla!
 


                                                                          MUKAVAA SUNNUNTAITA SINULLE! 

:)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Paloja keittiöstä

Se on pikainen tervehdys :)
Aamupäivä mennyt vähän paikkoja järjestäessä ja pyykkikonekin on jo muutamaan otteeseen pyörähtänyt. Pian olis töihin lähtö edessä.

Mä olen jo pitkään pyöritellyt mielessä ajatusta, että tuo iso yläkaappi otettais pois. Tila aukeis ja avartuis paremmin. Mitäs te sanotte? Ottaisitko kaapin pois vai antaisitko olla? Ottaisin mielelläni mielipiteitä, kun en ole rohjennut päätöstä tehdä. Tosin en ole yhtään miettinyt, mihin sijoittaisin kaikki kaapissa olevat astiatkaan.. :)







Huomasin laskurista, että ihan pian on 500 000 kävijän raja rikki. Ihan huimaa, mun pienelle blogilleni :) . Pitäisköhän oikein järjestää arvonta?

 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tähtitapetti

Aaronin huoneesta pari kuvaa. Tähtitapetti vaihtui, joskus vuoden vaihteen aikoihin. Poika itse valitsi ja minä en puuttunut. Tää on kyllä seinässä pirteen näköinen.




Meillä oli muuten Aaronilla kaveri-ilta pari viikkoa sitten. Tässä huoneessa nukkui 7 poikaa. Oli meinaan siskonpetiä täynnä kaikki vapaa lattiaosa. :) Aamulla yritin selvittää kenen sukka, kenen huppari...mutta pojilla oi huippu kivaa :) Illalla leivottiin pizzaa, niin että jokainen poika teki oman pizzansa. Mä olin vaan valmiiks laitellut tarjolle jauhelihan, kinkkusuikaleen, juustoraasteen, aurajuuston, tomaatin, ananaksen jne. Pizzan teko oli ihan tosi kivaa ja maistui muuten hyvin pizzatkin jokaiselle. 

                                                                                Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Sinisen lumoissa

Sininen ihastuttaa ja vihastuttaa. Monen inhokki, mutta mä tykkään..taas.
Mullakin oli monta vuotta sinisen kanssa väliä ja senkin jälkeen lähinnä vaaleensininen on ollut se mun sininen. 
Nyt mä löysin niin halvalla nuo kuviolliset siniset päälliset (3e/kpl), että nappasin mukaani. Niin pieni muutos, mutta silti iso vaikutus. 
 



                                      Eipä mulla taas muuta, kuin oikein mukavaa viikonloppua  kaikille. :)


 

torstai 19. maaliskuuta 2015

Budapest

Tervehdys vaan, vieläkö teistä joku täällä on? Aikaa on päässyt viime kerrasta kulumaan, vähän normaaliakin enemmän. :) 


Ajattelin laittaa muutaman kuvan viime viikolta, kun pääsimme ihan kaksistaan pikku reissuun miehen kanssa. Oltiin sunnuntaista-torstaihin Budapestissa.
Mulla ei ollut kaupungista suurempia odotuksia tai ajatuksia, mutta ehkäpä juuri siksi koimme niin positiivisen yllätyksen. Pikku loma oli oikein onnistunut. Kaupunki on upea vanhoine rakennuksineen ja historioineen. 
Lento Helsingistä on mukavan lyhyt 2h 5min. Heti aamusta lähdimme tutustumaan kaupunkiin.Budapestissä on paljon nähtävää ja meilläkin jäi vielä paljon näkemättä ja kokematta, vaikka paljon nähtiinkin. Kaupunkia halkoo Tonava, toinen puoli on Buda ja toinen Pest. Tonavan yli kulkee monia näyttäviä siltoja, yhdistäen Budan ja Pestin.



 
Tämä kerrassaan upea rakennus on parlamenttitalo. Tämän kauneutta oli pakko huokailla, ihmetellä ja kuvata monta kertaa.


Vaikka meille osuikin aivan ihana keväinen auringonpaiste, on kaupunki varmasti vielä upeampi kuukauden päästä kun vihreys alkaa vallata.
 



Tämä oli pysäyttävä muistomerkki. Käveltiin paikalle ihmettelemään, mitä täällä kuvattiin ja löydettiin Juutalaisten muistomerkki. Metallisia kenkiä pultattuina kiveen, muistona juutalaisista, jotka tässä joutuivat jättämään kenkänsä ja ammuttiin Tonavaan.
 


                                                 Alla kuva Kauppahallista, joka sekin käymisen arvoinen paikka.



Maailman kauneimmaksi kahvilaksi kutsuttu New York kahvila, on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen. Puitteet on melkoiset ja mitä tarjottavia, nam.


 Alla vielä pimeään aikaan Parlamenttitalo


                                                                            sekä alakuvassa Kuninkaanlinna.
 

 Mukava pieni irtiotto arjesta piristää mieltä ja parasta oli päästä välillä kahdestaan, viettämään muutama päivä yhdessä. 
Budapest jäi kyllä lämpöisesti mieleen!

                                                                       ---------------------------------------------------

Ihanaa kun aurinko on tännekin taas löytänyt ja lämmittää niin ihanasti. Pihalla on jo silmuja näkyvissä puissa. Sipulikukissa näkyy elämää ja varma kevään merkki Leskenlehtikin jo pilkottaa siellä täällä. KEVÄT :)