lauantai 3. maaliskuuta 2012

Maaliskuun kolmas

Ihastuttavan aurinkoinen, keväinen päivä sai tarttumaan kameraan ja vielä piiiitkästä aikaa latamaan ne tänne bloggeriin. Aika on rientänyt ja oma bloggailu, kuin myös ihanissa blogeissa vierailu on pakon (ajan) sanelemana jäänyt ihan minimiin. Välillä on käynyt mielessä myös blogin lopettaminen, kun tuntuu, ettei ole mitään uutta kirjoitettavaa tai kuvattavaa tänne. Samat nurkat ja samaa menoa päivästä toiseen..:) Toisaalta tämä on ihana harrastus ja on ollut niin mukava kohdata tätä kautta ihania ja samanhenkisiä ihmisiä!
Tauosta huolimatta, oli kiva huomata, että on täällä kuitenkin tasaisesti vieraillut ihmisiä ja monta uutta lukijaakin tälle blogi laiskimukselle on tullut. Kiitos teille ja kiva jos jaksatte täällä vierailla! 


                                            Helmilija on niin kaunis. Tällä kertaa kuvun alla.




Pöydällä näkyvä vahakangas on ihana löytö viime viikolla Åhlensilta Tukholmasta. Saman tyylistä olen gg:ltä katsellut, mutten ole raskinut tilata, kun tähän pöytään menee se kolmisen metriä. Tämä liina oli sitten rakkautta ensi silmäyksellä ja hintakin puolet gg:n vastaavasta. 
Tukholmassa oli muuten täysi kevät!! Lunta ei näkynyt missään, aurinko paistoi kirkkaasti ja lämmittävästi! Helsinkiin nietoksien keskelle paluu ei ollut kovin mieltä nostattava..mutta kyllä se kevät onneksi tännekin tulee, toivottavasti oikein pikapikaa.:)


IHANAA JA AURINKOISTA VIIKONLOPUN JATKOA KAIKILLE TÄNNE POIKKEAVILLE!

PS: Tervetuloa uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte mukana :)

18 kommenttia:

  1. Älä nyt lopettamisesta puhu! Taukoa saa pitää aivan vapaasti ;D

    Ihana liina ja eritoten nuo turkoosit kukkaruukut! Aivan mahtavan väriset!!!

    Aurinkoisia säteitä sinunkin viikonloppuun!

    VastaaPoista
  2. Olen vähän haikeana katsellut blogisi kuvaa oman blogini sivupalkissa ja vartonut, että jos tulisi päivitys :)

    Samaa mietin itsekin, ehkä olisi parempi pistää pillit pussiin. Bloggaaminen on kyllä mukavaa hommaa, mutta tuppaavat kiireiset asiat mennä edelle :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan keväisiä kuvia! Nuo helmililjat kuvun alla on kyllä kauniita:) Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihanan keväistä!! Kauniita kuvia ja niin valoisia. Ihania kukkaruukkuja sinulla myös.

    VastaaPoista
  5. Voi miten mukava kuulla sinusta. Ihanan keväistä teilläkin ja todella kauniita kuvia. Tuo kaunis liina herätti heti mielenkiinnon, itsekin pääsen keväällä Tukholmaan, joten Åhlensille teini vie :). Sieltä olen tehnyt monia ihania löytöjä vuosien varrella.

    VastaaPoista
  6. Olipas tosi kiva kuulla susta <3 Elähän nyt karkaa minnekkää :)Kauniit kuvat <3

    VastaaPoista
  7. Kiva että latasit kuvat meille ihasteltavaksi. :) Ihania viikonlopun jatkoja myös sinne.

    VastaaPoista
  8. Musta tuntuu ihan samalta oman blogin kans! Ettei oikein oo mitään laitettavaa sinne enää!:P
    Mut tykkään kyllä tosi paljon sun blogista enkä kyllästy katselee kuvia samoista nurkista!:) <3
    Kauniita kuvia! Helmililjat on ihania!

    VastaaPoista
  9. Kevätpäiviä vaan odotellaan. Mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä se kevät sieltä tulee! Mukavaa kevättä kaikille!

    VastaaPoista
  11. Aseman laidalla: Joo, koitetaan jatkaa..Ehkä se tästä taas uusi innnostus nousee, auringon valon myötä.. :) Minäkin tykkään nyt niin noista kirkkaista keväisistä väreistä!

    Johanna: Voi, älä sinä vain lopeta ihanaa blogiasi!! Kiva muuten kuulla, että joku on jopa kaivannut..:) Ihanaa kevättä sinnekin! Taitaa olla jo kevät siellä aika pitkällä?

    Heidi: Helmililjat on kauniita, jotenkin niin herkkiä!

    Hanni: kiitos! Keväiset värit on niin herkkkuja! :)

    Ansku: Edellisellä reissulla jätin Åhlensin väliin ja enkös heti kotiin tultuani avannut jonkun uuden sisustuslehden, jossa aivan ihana tyynynpäällinen Åhlensilta. Harmitti niin älyttömästi. Mutta tällä kertaa muistin taas käydä, enkä turhaan. On kyllä luonnossa minusta vielä paljon kauniimpi kuin kuvassa. Kannattaa siis käydä! Mukavaa Tukholman reissua sinulle! :)

    Nonnukka: Kiva kuulla sinustakin! Pitääkin tulla kurkkaamaan teille. Enkä karkaa, on tämä niin mukavaa kuitenkin.:)

    Helinä: Kiitos ja sitä samaa sinulle! :)

    Niina: Joo sama tunne, mutta silti tämä on kuitenkin niin mukava harrastus. Enkä minäkään koskaan kyllästy muiden blogeissa samoja nurkkia katselemaan..=D Ehkäpä tuo kevät antaa meille taas uutta virtaa..:)

    Tiina: Kiva kun poikkesit! Saisi tosiaan tuo kevät tulla..:)

    VastaaPoista
  12. Kiva, että laitoit postauksen ja älähän nyt mitään lopettamista suunnittele :) !!! Voihan sitä välillä pitää pieniä taukoja .Itsellänikin aina välillä vähän venähtää postausten välit, just kiireen vuoksi ja jos ei ole oikein mitään erityistä kirjoitettavaa :).
    Kevät tulee kohisten ja ideat alkaa lehtää lisääntyneen auringon valon voimasta :)!
    Mukavaa keväistä sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  13. Et sitten varmasti lopeta tätä bloggailua, ettäs tiiät! :) Ei sillä ole mitään väliä, kuvaileeko samoja nurkkia jne, se on meistä lukijoista kivaa, ei me täällä muuten käytäiskään :) Oi, olispa ihana päästä nyt Ruotsiin/Norjaan, sielläpäin kun on jo niin ihanan keväistä. Aurinkoista alkavaa viikkoa sulle! :)

    VastaaPoista
  14. ihana tuo valkoinen senkki! käyhän sinäkin osallistumassa blogini arvontaan sivun oik reunasta :D

    VastaaPoista
  15. Heips...hyvä kun oot hengissä. Bloggaile vaikka harvemmin jos siltä tuntuu. Tukholma aina yllättää kevään aikaisuudellaan. Meille tulee huhti- ja toukokuussa poitsun pelireissut Tukholmaan. Mieluusti sinne lähtee...

    VastaaPoista
  16. Voi kun kiva kuulla susta pitkästä aikaa!!
    Hei, toi tuollanen ritilä kukan alla onkin kiva idea :) Jos kupu on tiivis, niin se alkaa hikoilemaan... :(

    Ihana liina ja ihania ruukkuja!! Ja missään nimessä et saa lopettaa!

    VastaaPoista
  17. Täällä jäämässä lukijaksi ja taitaa mennä ihastellessa vielä hetki!
    Ilona

    VastaaPoista
  18. Sinulla on niin ihana blogi, että toivottavasti et lopeta.

    Helmililjat on upeita:)

    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista