perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tuolin uusi ulkoasu

Niin se taas viiletti sekin loma ohi ja menikin nopeasti.
Kaikkea pientä sain tehtyä, kuten kirpparipöydän pitoa. Talvivarusteiden pesun ja pois pakkaamisen (no, ositain homma vielä kesken..).
Yks projekti, jonka sain valmiiksi tehtyä, oli tää tuoli. Sinänsä minusta niin kauniin mallinen tuoli, mutta ei vanhoilla kankailla oikein löytänyt mistään meillä sopivaa paikkaa. Runko oli aiemmin sellainen kellertävä, mutta sen olen maalannut valkoiseksi, jo aikoja sitten. Sen jälkeen olenkin vaan ihmetellyt, mitä kankaille tekisin, kun tuntui, ettei omat taidot riitä koko tuolin verhoilemiseenkaan.
Joskus osui silmiini juttu kankaiden maalamisesta ja lomalla aloin asiaa enemmän googlettamaan. Tuumasta toimeen ja kalkkimaalia hakemaan., heti samana päivänä :)
Vähän hirvitti homman aloitus, mutta olen lopputulokseen kyllä niin tyytyväinen.




Tuolin tuunauksesta innostuneena, maalasin kalkimaalilla vielä kuvassa näkyvän lipastonkin. Maali oli helppo levittää, se ei haise ja kuivuu uskomattoman nopeasti.
Päälle levitin vielä vahan, jotta pinta on helpompi puhdistaa ja kestää enemmän.



Harmi, ettei mulla oikein parempaa kuvaa tuolista ole, mutta tällainen ruutukuositus siinä ennen oli.




OIkein mukavaa viikonloppua kaikille. Me lähdetään nyt elokuviin, katsomaan Viidakkokirjaa. Trailerin perusteella odotukset on korkealla :)




7 kommenttia:

  1. Ihana tuoli, todella kaunis :)
    Eipä ole tullut mieleen että kankaan voisi maalata.

    VastaaPoista
  2. Upea muutos! Olen monesti miettinyt tuota kankaan maalaamista, mutta vielä en ole uskaltanut kokeilla! Mukavaa elokuva-iltaa sinne!

    VastaaPoista
  3. Viehättävä lopputulos ja kauniit tyynyt!
    Tuoli on todella kaunotar malliltaan!

    Lempeitä kevättuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  4. Siitä tuli hieno tuoli!
    En ole kuullutkaan, että kankaan voi maalata.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan kuullut että kangasa voi maalata, tuli kyllä todella hyvä.
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana muodonmuutos! 💗 Voi kun minäkin olisin löytänyt vuosia sitten kalkkimaalit ennen kuin revin vastaavasta tuolista kankaat pois - nyt se edelleen odottelee viimeistelyä! :D Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
  7. Kukkuu ja terkkusia! Tulipa hyvä lopputulos kankaan maalailulle. Ja aika paljon helpommallakin, huh :)

    Onneks et vielä saanut talvitakkeja kokonaan varastoon, tää aamu oli aika järkytys kun silmät avasi!? ;D

    VastaaPoista