lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pionien aikaan

Pioni kukkii ihanasti pihassa! Vihdoin, sitä onkin jo odotettu. Harmillisen vähän aikaan saa nauttia tästä upeasta kukasta. Tämän pinkin pionin siirsin meidän muuttaessa vanhasta talostamme. Ensin evakkoon isäni pihaan ja sieltä talon valmistutttua tänne uuden kodin pihaan. Ihmeesti kesti reissaamisen ja kukkii upeana suurena puskana pihalla.


Pesin kuulkaas yllättävässä innon puuskassa huvimajan sisältä. Ensin suunnittelin ämpäriä ja vettä, eli  perinteistä siivousta, mutta totesin liian vaivalloiseksi, joten otin vesiletkun sisään ja päästelin paineella vettä katosta lähtien. Lähti muuten hienosti kaikki pienet ötökät ja hämähäkin verkot ym. iljetykset.
Ikkunoiden pesukin sujui hienosti, ensin vesiletkulla kastellen. Sitten perinteisempi pesu ja lopuksi huuhdoin vesiletkua apuna käyttäen ja kuivasin lastalla. 
Melko hurjaa, mutta tuli kuulkaas puhdasta! En kuitenkaan suosittele ketään käyttämään ohjeitani kotona! :)









Harmi kun päivä on niin pilvinen, ettei kunnon kuvia, joissa väriloisto näkyisi, saanut otettua! 

Nauttikaahan kuitenkin viikonlopusta kaikki, vaikka ne ilmat eivät ihan parhaimmat taas olekaan. Kolme viikkoa vielä täällä lomaan. Sitä odotellessa!! :)

torstai 28. kesäkuuta 2012

Siivouksesta ja kirja kiertoon

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Mukavasti teitä mukaan lähtikin. Mielelläni olisin kaikille teille kirjan postittanut, mutta arpa ratkaisi ja tällä kertaa kirja lähtee Norpalle! Norppa kirjoitti kommentin:
Hip hei, mukana ollaan ja tätä olen miettinyt itsekin, nimittäin kirjojen kierrättämistä. Kaikki eivät mahdu, eikä tarvikaan mahtua kirjahyllyyn ja kivan hömppäkirjan luettua, sitä samaa iloa ja rentoutta voisi jakaa muillekin. :)
Laitathan minulle yhteystietosi, niin saan kirjan postiin. :)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tiedättekö joskus munsta tuntuu, että blogistania on täynnä täydellisiä naisia. Hoitavat lapset, kodin, työn, pihan, askartelevat ja ompelevat käden käänteessä ja siinä sivussa harrastavat ja pyöräyttävät perheelle lämpimäisetkin tuosta vaan :) Meillä näin ei ikävä kyllä ole! 
Näen silmissäni, katson minne vaan, tavaroita vailla paikkaa, vaatemyttyjä..Tekemättömien töiden lista on loputon..... Kun yritän ulkona, sisällä on kaikki vinksin vonksin ja toisin päin.
Rakastan siisteyttä, mutta ei meillä vaan kauan mikään kunnossa pysy. Vaikka omasta mielestäni järjestelen jotain suunnnilleen koko ajan. Ennen ehdin tehdä käsitöitä ja jossain välissä ompelin jopa vaatteenikin. Nyt kone pölyttyy jossain..=D Olenko minä siis laiska vai missä mättää?? 

Tänään kuitenkin järjestelin keittiötä ja oikeastaa astioita, vitriinistä toiseen. Turhaa hommaa sanoisi joku, mtta pitäähän nekin välillä pestä, kun osa on ollut pitkään käyttämättä. Joten tässä pientä kuvamateriaalia.


Hankin muuten tuollaisen kattokoukuston jossain välissä. Tykkään siitä, mutten osaa pitää siinä mitään. Aina kun laitan siihen jotain roikkumaan, tuntuu et ne on tiellä.
Mä en vois koskaan pitää vaikka säleverhoja koko päivää ikkunoiden edessä. Tuntuu et alkaa "ahdistaa", jos ei näe ulos. :)

                                            Jotain yrttijuttua ajattelin tohon kokeilla vielä.



 
         Eli lyhykäisyydessään vaaleat astiat muutti vitriinistä tähän ja värikkäät taas vitriiniin.





                     Ja tässä vitriiniin siirtyneistä astioista kuva. (Lasiovet vielä pesemättä.)
                                                 Kyllä gg:t on mun lemppareita!:)

Palatakseni tuohon alkuntekstiin, niin voitte uskoa, että tämän sisällä tehdyn siivouksen jälkeen, on taas junaradan kappaleet pitkin olohuonetta. Vaatteita vaihdettu sen seitsemän kertaa ja mehujäätä lattiat täynnä. Joten hommat jatkukoon!
Mutta ei kai se niin vakavaa ole. Lapsiperheen elämäähän tämä!!

ILOA LOIPPUVIIKKOON!! ja aurinkoa.. :)


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kiertoon

Pikapostaus! Ajattelin meinaan, toivottaasti ilahduttaa jotakuta lukijaani, pistämällä kiertoon Sophie Kinsellan uusimman soitellaan soitellaan kirjan. Sain sen luettua, joten siitä voisi olla iloa jollekin muulle. :)
Onko Kinsella teille tuttu kirjailija? Luin joskus Himoshoppaajan ja nauroin välillä vedet silmissä. Sen jälkeen olen lukenut kaikki Kinsellan kirjat ja ovat kyllä mun mieleen. Just sellasta hauskaa hömppää, jota pystyy lukemaan "aivot narikassa".
Jos haluaisit kirjan niin jätä pieni kommentti minulle. Arvon kirjan vaikka keskiviikkona 27.6 mennessä ,kommentin jättäneiden kesken.




Kiitoksia kaikille terassi postaukseen kommentoineille. Pari uutta lukijaakin on löytänyt tänne, joten heille lämpimästi tervetuloa. Toivottavasti viihdytte mukana!

Ps.Osaisiko joku kertoa miksi en pääse hallintapaneliini tilastot tietoihin? Onko muilla samaa ongelmaa ja mistä moinen mahtaapi johtua?

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Terveisiä terassilta

Täällä sitä eilinen päivä vietettiin. Oli kyllä niin ihana ilma että!!  Me päädyimme tänä vuonna sellaisen ratkaisuun, että jäimme juhannukseksi kotiin. Meillä on viime aikoina vietetty niin vähän aikaa perheenä ja nimenomaan kotona, että ajatus kiireettömästä kotona olosta veti voiton. Aurinko tosiaan helli eilen oikein kunnolla ja me puuhailtiin rauhassa rästihommia pois. Istutettiin kaksi puuta, siivoilin terassia, öljyttiin ulkokalusteet jne... Lapset polskivat vedessä ja välillä grillailtiin. Mahtava päivä!!
 

 
Kuviakin sain napattua vasta kun aurinko laski puiden taakse, niin kirkasta oli siihen asti. 

Tänään sitten ei ole paljon viitsinyt nenäänsä ulos laittaa, sen verran kylmä ilma siellä on.






 Tämän kaappivanhuksen ostin kirpparilta 35 euron hintaan ja se pääsi maalauksen jälkeen tänne. Se sai sisäänsä aikamoisen läjän saappaita ja sandaaleja, jotka aiemmin pyörivät kasassa tuossa ovien edessä.
 


Tänä vuonna kokeilin ekaa kertaa lankaköynnöstä pelargonioiden kanssa ja lankaköynnös näyttää viihtyvän tosi hyvin ulkona. Sisällä nuo tuppaavat mulla aina kuivettumaan, mutta täällä ovat kasvaneet ihan hurjasti muutamassa viikossa.


 Mies lähti juuri maalailemaan mun uutta (vanhaa) löytöäni autotalliin, joten kai minäkin sitten lähden laittamaan salaatit valmiiksi ja grillin kuumaksi, jotta saadaan tänään jotain syötävääkin.:)


Oikein mukavaa ja rentouttavaa keskikesän viettoa kaikille ja toivotaan, että se aurinkokin sieltä palailee !:)
 

torstai 10. toukokuuta 2012

Kurkkaus lastenhuoneeseen

MOI! 
Tulipa teiltä kivasti viestejä viime postaukseen. Niitä on niin mukava saada, ainakin tietää siellä olevan jonkun.Joo, näkeehän noista laskureista kävijämääriä, mutta kyllä se viesti on aina viesti! Eli kiitos niitä jättäneille!  Eikä tarvii mun juttuja kommentoida, voi vaikka kertoa omista kuulumisista. Aina kaikki kommentit mielenkiinnolla luen. 
Voisiko joku vielä kertoa, mistä laitetaan se asetus, että vastaa jokaiselle omaan kommentin? Ymmärsikö joku? Kaikilla muilla lähes se jo näkyy olevan käytössä..
Lämpöisesti toivotan myös tervetulleeksi uudet lukijani. Kiva kun olette tänne löytäneet!


Nyt pikku kurkkaus meidän Benjaminin huoneeseen, joka siis vielä vaiheessa.



Tapettia pohdin kauan. Mietin ruutua, raitaa ja tähtiä, niin ja tietysti tätä johon päädyttiin. Tykkään kyllä tosi paljon. Minusta livenä vielä paljon kivempi, kuin kuvassa. 



Tuo Salama lentolaukku on viime reissulta Disney Storesta. Tuntuu olevan jokaisen pojan mieleen, niin meillä käyneille, kuin jo lentokentällä.:) Ja niin tärkeä meidän pojalle!


  Polkuauto


 Täällä on kuulkaas nautittu jo sellaiset määrät kahvia ja jäätelöä, sekä muitakin herkkuja.
Aika lemppari lelu tällä hetkellä.


Pitihän sinne sitten ommella muutama jäätelökin.
 

 Kirpparilta joskus lähti mukaan ihana vanha ja elämää nähnyt lasten keinutuoli.

Hakusessa olisi vielä verhot ja matto. Hylly odottaa kiinnittäjäänsä. Lisäksi mulla on yksi ajatus tänne. Katsotaan koska ehdin toteuttamaan sen.:)
 Jos joku on nähnyt jossain puista kahvinkeitintä, niin vinkkiä mielellään tulemaan.

Palaillaan kurkkaamaan tänne, kun on vähän valmiimpaa!


 ja jokaiselle oikein ihanaa loppuviikkoa! Toivottavasti aurinkokin näyttäytyy! 
Halauksin :) 


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Heissulivei jälleen! 
En minä näin pitkään ole lomilla makoillut. Ollut vaan laiska päivittämään ja kaikenlaista muka tärkeää tekemistä ollut kaiken aikaa.
Mun piti postata meidän matkasta pieni postaus, mutta päädyinkin meidän olkkarin kuviin.
Katsotaan josko laitan myöhemmin muutaman kuvan reissusta.

Mä olen ollut pitkään tyytymätön tähän olohuoneeseen, niin kuin myös moneen muuhun kohtaan meidän kodissa. Meinasin jo räväyttää kunnolla ja ostaa sellaset kunnon pinkit systeemit tänne, mutta viime hetkellä himmasin ja kaivoin vanhat tekstiilit sohvalle. En tiedä mikä siinä on, että kaipaan jotain väriä ja piristystä vaaleaan tilaan ja kun sitä lisään, niin olen tyytyväinen noin viikon ja sitten on saatava värit pois. Tunnistaako joku muu itsessään tällaisen??

No nyt mennään näillä väreillä tai värittömillä.  Pidän kuitenkin silmät avoinna, jos sattuu miellyttävät tekstiilit osumaan jossain silmiin..
Kuten moni muukin, olen myös minä tyhjennellyt aika reippaalla kädellä tavaraa. Astiaa, koriste-esinettä ja vaatetta...Paljon olen laittanut kiertoon ja silti sitä tavaraa tuntuu riittävän. 
Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat laittaa tavarat eteenpäin ja ylipäätään osaavat olla hankkimatta mitään "turhaa". Nyt olen itse alkanut pyrkiä siihen, kaikkea kaunista ei tarvitse saada ja loppujen lopuksi, aika vähällä sitä ihminen tulee toimeen halutessaan. Mutta, ehei, ei tästä minimalistista kotia tule koskaan.:)


 Tuo hennon vaaleanpunainen tyyny, näyttää jostain syystä kuvassa lähinnä persikan väriseltä. Sitä se ei kuitenkaan ole, joten koittakaahan vaikka kuvitella se vaaleanpunaiseksi.:)




Kiva kun poikkesit ja vielä mukavampi jos jaksat jättää pienen merkin käynnistäsi! Se aina ilahduttaa. :) 
Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lomafiilis

Tulin vain nopeasti huikkaamaan, että täällä on pakkailtu matkalaukut pulleiksi lomavaatteista. Nyt muutaman tunnin yöunet ja neljältä pitäis olla jo kentällä. 
Otamme pienen varaslähdön kesään! :)


                                 Täytyy sanoa, että oon jo aika kovin menossa.. Palailen...=)

                             ADIOS!!