torstai 26. joulukuuta 2013

Keittiön kuulumisia

Ihanan rauhaisan aamun ja pitkän rauhallisen kahvihetken jälkeen, napsin uudistetusta keittiöstä muutaman kuvan.
Kaapit on puuta ja vuodet aiheuttivat sen, että oksien jäljet alkoivat ikävästi kuultaa maalista läpi. Kaikki kaapit siis hiottiin, oksalakattiin, pohjamaalattiin ja maalattiin. Jossain välissä myös kitattiin, koska päätettiin myös vaihtaa kahvat. 
Puutasot öljyttiin mustiksi ja seinät sai harmaan maalin. Aikamoinen homma noiden kanssa olikin ja mies jo jossain välissä kaipaili meidän vanhan kodin Ikea keittiötä. :)

 Vielä uupuu muutama vedin, koska loppuivat varastosta. Nyt niitä olisi taas haettavissa, joten sekin asia saadaan varmaan pian kuntoon.
Tarkoitus on laittaa leveät listat, tuonne kaappien alasokkeliin, jotta tulisi vähän huolitellumpi ilme. Sellasia oon kauan halunnut ja nyt mies lupasi ne laittaa. 
Isompi homma onkin sitten tuossa lattiassa.Vielä kun sais päätettyä, minkälainen lattia tähän tulee. Tai oikeastaan väriä pähkäilen. Tumma vai vaalea?




Nautitaan vielä tästä vapaasta. Aamulla taas töihin. Tosin meillä mies tänäänkin töissä, joten aikas normi päivä. :)

                                                          

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lauantai-illan terveiset teille!
Eilinen ilta meni niin ihanassa seurassa viettäen, että olen koko tämänkin päivän vielä hymyillyt. Eräs vanha ystävä, oli kutsunut 9 hengen naisporukan kavereita koolle ja kylläpä meillä oli hauska ilta! Upeat tarjoilut ja ihanat ystävät!
Niin mieletön naurunremakka meistä lähti, että välillä oikein säälin itsekin naapuria, mutta toivottavasti jaksoi kuunnella aitoa iloa :)




Tässä pari kuvaa vitriinistä, jonka laatikoihin meinasin jo totaalisesti kyllästyä ja pahin suunnitelmani oli laittaa koko vitriinin eteenpäin, kun nuo lasiset laatikon reunat häiritsivät. Tai siis eivät ne, vaan näkyvät tavarat :)
Sain kuitenkin yhdeltä ystävältäni ostettua palan tuota ihanaa tekstitapettia ja sillä sitten "tapetoin" ikkunat peittoon. 
 




 










Mukavaa viikonlopun jatkoa ja voikaahan  hyvin! :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikaiset moikat täältä kiireen ja remontin keskeltä!
Hengissä ollaan, mutta nyt muut projektit ovat ajaneet keittiörempan ohi ja se valmistuu sitten joskus, hyvin pikku hiljaa... :)
 


               Tänään siis kuvia olkkarista, mutta eiköhän piakkoin saada kuvanen keittiöstäkin :)

                                                                   MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA! 


ps. joko teillä on lunta? Meillä ei, vaikka kovasti sitä jo lapset ja itsekin odotellaan. Kura ja pimeys alkavat riittää =D Palaillaan moi!
 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ruusuja ja rakkautta



Nyt se on meilläkin! Tai ainakin itse tehty kopio :) 
Olen niin kauan ihastellut TineK:n lampunvarjostimia, mutten millään ole raaskinut sellaista ostaa. Kankaankin ostin jemmaan jo joskus aikoja sitten, mutta ompelukoneen jaksoin kaivella esiin vasta nyt paljon myöhemmin. Saa kelvata meille ja ainakaan kun ei ole aitoa vieressä, niin ihan menee näin. :)  
 


Meillä on huomenna hääpäivä. 24 vuotta ! Hui, miten nuo vuodet vierii..
Mies oli ostanut hirvittävän kasan upeita ruusuja! Tästä päättelin, että kai minä sitten joskus olen kilttikin ollut :) 
Käytiin tänään Torressa syömässä oikeen pitkän kaavan mukaan ja vatsat on vieläkin täynnä! Ruokailun jälkeen käväistiin vielä vähän kaupoissa ja loppuilta onkin mennyt rauhallisesti kotona pelaillen lautapeliä ja takkaa ja kynttilöitä poltellen. Mukavaa yhdessäoloa!



                                                                      Kiva kun kävit! Tulehan taas :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Öljyä pintaan ja vähän muutakin

Kiitos taas teille kommentin jättäneille! :)

Muistattekos kun vähän ääneen täällä mietiskelin keittiön työtasojen öljyämistä mustaksi?
Niinpä sitten päädyttiin tekemään ja kylläpä ne muuttuikin hmmmm, MUSTIKSI! =D
Alla nyt muutama kuva lieden takaa, mutta lopullisia kuvia saatte odotella jonkin aikaa..





...Sillä kuten kaikilla pikku remonteilla on tapana, niin tämäkin juttu sitten paisui...
Kun tasot öljyttiin, tuli päätös maalata ovet ja vaihtaa kahvat. Seinäpintakin ihan huutaa uuttaa pintaa ja pahin kaikesta, mutta eihän tuo vanha lattia nyt enää yksinkertaisesti käy. 
Eli kyllä, täällä elellään hujan hajan olevassa kämpässä. Sanomalehtiä ja muovisuojauksia.. Pölyä ja työkaluja..ja tulee varmaan vielä jonkun aikaa riittänemäänkin, kun pikku hiljaa töiden mukaan yritetään paikkoja laitella..

                                                                NYT REMPPAILEMAAN. MOIMOI! 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Maalaisunelma

Käytiin taas prinsessavauvaa katsomassa ja samassa tietysti vähän veljeä vaimoineenkin :) 
Parisen vuotta sitten, kirjoitin tästä veljen ja hänen vaimonsa uudesta kodista, klikkaa tästä, niin pääset kurkkaamaan. Lupasin silloin laittaa jossain välissä kuvia ja tässä nyt muutama. Ulkopuoli alkaa olemaan aikalailla kunnossa. Parit ikkunasmyygit, ovet ja kaide vielä, mutta täytyy kyllä sanoa, että mielestäni todella onnistunut kunnostus. Vai mitä tykkäätte? Loppujen lopuksi päätyivät vaihtamaan, koko ulkokuoren sekä ikkunat, joten remontti vähän paisui, mutta kannatti!




Kyllä tuolla on muutenkin niin ihanan idyllistä. Kissat, koirat, 4 lammasta ja 6 kanaa.
Lapset olivat ihan innoissaan kaikesta silittämisestä ja paijaamisesta, kuin myös  ihanasta serkusta :)








                Palaillaan taas. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

torstai 31. lokakuuta 2013

Poikien talvivarusteista

Tänä vuonna mulla on vähän jäljessä talveen varustautuminen. Usein olen ostanut,
jo alemyynnistä kauden topat seuraavaan talveen, mutta usein myös todennut, että uusissa mallistoissa on niin paljon ihanuuksia, että lopulta meillä on ollut hippasen liikaa noita varusteita!! :)
No tänä vuonna ei, ainakaan vielä. Alkutalven luultavasti vähäluminen kausi mennään viime vuoden varusteissa. A:lla on Ticketin takki+housut sekä Vdt:n karvakauluksinen takki ja B:llä Ticketin Cinder haalari. 

Pari ostosta olen kuitenkin tehnyt. Aaronille löytyi minusta mitä ihanin Hilfigerin untsikka. Tämän kun näin, ei mikään muu ollutkaan enää niin kiva ja kun vielä poikakin tykkäs, niin silmät kiinni ja kassan kautta ulos. :)




Benjaminille löysin uuden ja ihanan Ver de Terren haalarin huutonetistä edullisesti!
Meillä on aiemmin ollut kyseisen merkin haalari, sekä kaksi takkia ja kovasti ollaan tykätty. Huoliteltu ulkonäkö, kauniit yksityiskohdat ja laatu ovat olleet mieleen. 
Onko merkki teille tuttu?
Harkinnassa on vielä Benjaminin päiväkoti haalari. Poika itse toivoi Molon Rainbowta, josta hänellä on myös omavalintana välikausi varustus.  :)
 

 
Viime vuotisia asusteitakin joitain löytyy, mutta uusia kaivataan piristämään. :)
 Mielellään saa laittaa siis vinkkejä, mistä löytyy kivoja pipoja?
Tilasin Silverjunlesta kolme pipoa, mutta reippaan kahden viikon odottelun jälkeen ei ole pipoja vieläkään kuulunut. Minulle Silverjungle on uusi tuttavuus, enkä siksi osaa sanoa niistä vielä mitään. Ihan kivoilta kuvissa näyttivät, mutta aika pitkä odotusaika.

Samoin hyvistä kenkien ostopaikoista kaipailen vinkkejä. Haluaisin hyvät nahkasaappaat molemmille pojille ja pikkujaloista olen jo yksiä katsellut, mutta en ole vielä tilannut.
Mistä siis löytyisi hyvännäköisiä kenkiä varsikin pojille?
Jokos teillä on omat tai lasten varusteet valmiina talveen, koska se sitten saapuukin?

                                               AURINKOA PÄIVÄÄNNE!! :)