Lontoo oli hmmm. SUURI, iloinen, nähtävää ja koettavaa täynnä!
Asuimme Paddingtonissa hotellissa joka oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta ihan ok.
Netin kuvat ja todellisuus oli ehkä hieman erilaiset. Esim. kuvassa huone näytti ihan norm. kokoiselta , mutta oli tosi pieni. Kaikki kuitenkin toimi ja palvelu oli tosi ystävällistä! Sitä paitsi kävimme hotellissa suunnilleen suihkussa ja nukkumassa.
(Alla oleva rakennus ei ole hotellimme vaan kulman Pub, jossa oli niin komeana vielä kukkaistutukset, että oli pakko ottaa kuva.)
Neljän päivän aikana ehdimme nähdä pienen osan Lontoosta. Vaikka lähdimme aikaisin aamuisin liikkelle, on nähtävää niin paljon.. Toisena päivänä teimme pitkän kävelylenkin. Kävelimme ensin hotellilta Hyde Parkiin, sen läpi ja sieltä Buckinghamin Palaceen, BigBeniin ja kaupungille. Koko illan shoppasimme kaupungilla. Kävimme vielä Sohossa ennen hotellille lähtöä.Yöllä jalat olivat ihan tulessa kävelystä. Arviolta kävelimme varmaan 15km.
Kolmantena päivänä menimme taksilla Notting Hilliin, jossa oli markkinat Portobello Roadilla. Ihastuttava paikka! Talot ovat ihania ja kivoja pikku putiikkeja vieri vieressä. Antiikki liikkeissä olisi ihastellessa mennyt enemmänkin aikaa..
Shoppailtua tuli jonkun verran, mutta tällä kertaa ei mitään sisustusjuttua lähtenyt mukaan, vaan lähinnä vaatepuolta. :)
Muuten, keskustan suurissa tavarataloissa oli jo joulua esillä!! Siellä sisustus ja lelupuolella joulupukit ja koristeet olivat jo paikoillaan ja hyllyt täynnä myynnissä olevia koristeita. Tuntui aika hassulta, kun aurinkin paistoi ulkona..=)
Mukava kuulla, että matka meni hyvin! Kylläpäs te jaksoitte kävellä, huh, varmasti oli jalat juu kipeinä! Tein hotelli näytti tosi kodikkaalta - ainakin noin ulkoapäin. Oli varmasti paljon nähtävää ja ihania pikku putiikkeja!
VastaaPoistaKiitos kuvista, on mukava päästä näin kuvien välityksellä Lontoon kierrokselle.
VastaaPoistaSiellä on kaikkea ihanaa kumpa joskus itsekin pääsisi käymään ;)
Mukavaa että matka onnistui. Millaiset säät olivat? Auriko taisi ainakin välillä paistaa, hyvä. Ihanan vehreät puisto- ja jokimaisemat, siellä olisi ollut itsekin kiva tallustella.
VastaaPoistaKiva kuulla että reissu oli onnistunut :)
VastaaPoistalöysinpä ihanan blogin, liityn lukijaksi!
VastaaPoistaKiitos teille kommenteista. Säät vaihtelivat kauniista aurinkoisesta tihkusateeseen. Onneksi ei mitään rankkasateita!! =)
VastaaPoistaNaksu: Kiva kun löysit blogiini, tervetuloa! :)
Kivat kuvat! en ole ite koskaan tuolla Londonissa päässy piipahtamaan,ehkä joskus :)
VastaaPoistaOli varmasti rentouttava reissu iliman lapsosia :D
Kiitos Lontoon terveisistä ja ihastuttavista kuvista, joita katselin ja muistelin..niin meilläkin oli siellä hotellissa tosi pieni huone, johon kyllä sovittiin, mutta ei paljoa ollut tilaa väistyä, kun sitä rompettakin oli aikas lailla, noh niinkuin sanoit yöthän siellä nukuttiin, joten sopu tilaa antoi.
VastaaPoistaViime viikolla kun kävelin illalla Rosan kanssa ulkona,niin katseeni kiinnittyi taloon, jossa pihalla oli kuusessa valot ja ikkunoissa..tuli joulun aika mieleeni,.vain lumi puuttui.
Kyllä teillä oli mukavan oloinen loma ja paljon kaunista nähtävää ja koettavaa ja ainahan sinne voi uudestaan matkustaa ja taas eri maisemiin..
Oikein hyvää vointia ja ihanaa on sinun muistella kaikkea kaunista..mutta eikö vaan ollutkin kiva ja aivan ihanaa tulla omaan kotiin ja saada rakkaat lapset syleilyyn!