KEVÄT ON TÄÄLLÄ! Ja nämä lähtivät kaupasta mukaan. Maahan ne eivät nyt ihan vielä pääse, mutta ihan näen ne jo täydessä kukkaloistossaan.
No totuus on tietysti vähän toinen, sillä mä en todellakaan ole kotipuutarhuri ainesta. Tykkäisin kyllä, mutta tieto-taidossa on pientä puutetta. :)
Oikeastaan viime kesänä vasta ekaa kertaa innostuin kukkapenkeistä ja puskien istuttelusta ja jotain pientä sainkin aikaan. Nyt innon ja pelon sekaisin tuntein odottelen, nouseeko sieltä maasta jotain ja puhkeaako pensaisiin lehtiä. Eilen tein pihalla pienen kierroksen ja kyllä niissä pieniä silmun alkuja näyttäisi olevan, eli toivoa on.
Tuoksuhernettä, Tilliä ja ruohosipulia..mut pitäiskö noista kuivista juurikkaista kasvaa noin kauniita kukkia? :)
Tämä oli niin ihana!
Pioniunikkoa ja Punakosmosta
Jokos teillä sormet syyhyää mullan pariin?
Istutusilmoja odotellessa! MOI MOI!
Jo syyhyää ja pahasti! Ihania ostoksia olet tehnyt! Meilläkin olisi tarkoitus tänä vuonna tehdä hyötytarha, joten nyt on tullut kukkien siemenien lisäksi katseltua vihanneksiakin...
VastaaPoistaSitten tiedätkin sen kutkuttavan tunteen. :) Katsotaan kuinka mun käy, mutta into on kova!
VastaaPoistaKevät! Kesä! Ihanaa aikaa ( ja toivotavasti lämmintä ) tulossa. Mulla ei tällä hetkellä pihaa ole, vaan pientäkin pienempi parveke ( siis metri kertaa metri, ja sinne mahtuu badenbadentuoli sekä yks hylly ). Parina viime kesänä en oo kukkia ees laitellut, kun aika menee paikallisella leirntäalueella vaunussa ( merenrantamökkini ;) ), mutt nyt oon miettiny, josko pelakuut laittais. Ne on vaan aina yhtä ihania. Yrttejä oon joskus laittanut, mutt paahde pakkaa ne kuivaamaan, vaiks kuinka kastelen. Mutt ehkä mäkin sit joskus vielä ( haaveilen )....
VastaaPoistaVoi kunpa jo pääsisi kuopsuttelemaan...sula pois lumi!
VastaaPoistaKuviasi katsellessa tuli sellainen olo, että pitääpä käydä puutarhalla :)
VastaaPoistaTeinpä mukavan blogilöydön ja heti klikkasin itseni lukijaksi. :) ja voi kun tosiaan pian pääsisi pihan kimppuun! Kasvimaa olis unelmissa.. Kyllä se aika pian koittaa!
VastaaPoista-Kaisa / Aslan&Kaplan
Tänään kävin kurkkimassa pionipenkkini sulaa nurkkaa ja siellä oli kauhea kolo. Joku rontti on penkonut siellä... Himottais ostaa jo orvokkeja amppeleihin kuistille!
VastaaPoistaAivan ihania kukkasia tulee kasvaan teidän pihalle <3 Kevättää jo kovasti! Kumpa noi lumet sulaisi pian..
VastaaPoistaSyyhyää saada jo parvekekukat laatikoihin, vielä kun sais miehen houkuteltua puutarhamyymälään! =) Miun puolella on muuten menossa arvonta, jos kiinnostaa: http://www.pitsijapipari.blogspot.com.es/2013/04/arvonta.html
VastaaPoistaKyllä kutkuttaa! Sulaisi nyt vaan lumet, että pääsisi näkemään, mitä viime kesänä perustamistani kukkapenkeistä on talven jäljiltä jäljellä:)
VastaaPoistaSiulle tuleekin kunnon kukkaloisto noista vielä, usko vaan!:)
Kyllä syyhyttäisi ja pahan kerran aloittaa pihatyöt.. Kuulostaa hyvältä pioniunikko:) Mistä nuo siemenet olet hankkinut ja tarviiko esikasvattaa?
VastaaPoistaHih, vähän sama täällä, niin innokas puutarhan laittaja, mutta tietotaito on sitten jotain ihan muuta :D
VastaaPoistaTänä viikonloppuna aion kyllä jo vähän kuopia tuolla penkkejä kun on lumetkin jo sulaneet pois...Istuttaa ei varmaan vielä voi sinne mitään?!?
Hei !
VastaaPoistaNuo kosmoskukat ovat vallan ihastuttavia ! Niitä löytyy puutarhaliikkeistä monenlaisia. Ne ovat myös hyviä leikkokukkia. Itse olen tänä keväänä jo ostanut monta erilaista pussia. Lisäksi tuoksuherneen siemniä löytyi tosi kauniissa väreissä. Pionit ovat yksi suosikeistani, niistä kauneimmat valkoinen ja vaaleanpunainen. Pioneita istutettaessa pitää muistaa, ettei istuta niitä liian syvälle, jotta ne kukkisivat.
Mukavaa kevään odotusta Sinulle terveisin Merja (blogisi uusi lukija)
Mä istuttelin kans jos jonkinlaisia yrttejä, ja nyt on hengissä enää terttutomaatit...
VastaaPoistaJoita Alex salaa potan kanssa kävi lannoittelemassa, ja näyttää siltä että nekin on tekemässä kuolemaan...
Onneks kaupasta saa uudet alut, jos epäonnsitun :)
Kukkia tahtoisin lisää, mutta meillä ei ole oikein tilaa, kun lasten ulkolelut vie niin suuren osan pihasta. No, aikansa kutakin :)
Kyllä sormet syyhyää, mutta kovin kylmää ja sateista on, ei ole päässyt edes kunnolla haravoimaan! Gladiolus on mun suosikki, sen sipuleita pitäis hommata...
VastaaPoistaIhanat nuo sakset ja naru, mistä tuollaisia mahtaa löytyä? Ja kaiken kaikkiaan ihana blogi sinulla!
VastaaPoista