HEISSAN,
Olen kuulkaa kaiken kiireen keskellä unohtanut kertoa teille yhdestä niiiiiin ihanasta asiasta! Minusta on nimittäin tullut täti, pikkuruisen prinsessan täti!
Minulla on vain yksi veli ja tämä on hänen ensimmäinen lapsensa, joten olen asiasta melkoisen täpinöissäni!
Sanomattakin on selvää, että tuo pikkuruinen prinsessa on IHANA!!
Minulla kolmen pojan äidillä, oli kyllä heti selkeä visio prinsessa mekoista. Kiertelin kaikki kaupungin kaupat, mutta ei, tarpeeksi prinsessaa ei tullut vastaan. Kauniita mekkoja kyllä, mutta ei ihan mielikuvaa vastaavaa :)
Niinpä sitten mukaan lähti nämä. KappAhlin valkoinen puuvillainen neulehaalari, sekä minusta niin söpöinen Mailegin astiasto. Sienimuki, jonka kannesta tulee munakuppi ja pieni leppäkertun kuvalla varustettu lusikka, sekä matala ja syvä lautanen.
Benjamin jo kotoa lähtiessä kyseli, saako sitten syöttää vauvaa. :)
Eikös olekin herttainen ruokailusetti? Prinsessan vanhemmat ainakin tuntuivat tykästyvän!
Eikä hätää, mekkokin on tilattu! Oikeen kunnon kermakakku-unelma! :)
Onnea tädille:)
VastaaPoistaIhana tuo astiasto,mistä löysit?Voisin hyvin kotiuttaa meillekkin tuollaisen.
Meiltä löytyy tuo sama söpö haalari vauva laatikkoon kylläkin jo pakattuna.
Kiitos :)
PoistaMinustakin tuo on niin ihana, että oli ihan pakko ostaa! Löysin tuon turusta Stelliinasta.
Oi mikä neulehaalari ja tosi söpönen astiasto. Vauvoille on kyllä niin ihania vaatteita ja tavaroita kaupat pullollaan, että olen aivan intona kun kaveri on juuri raskaana.
VastaaPoistaNiin on ja varsinkin tytöille. Vaikka kyllä pojillekin onneksi nykyisin löytää kaikkea ihanaa! Sinäkin pääset sitten pian kaupoille :)
PoistaNuo Newbien vaatteet on aivan ihania. Mä oon haaleillut ostavani niiden kastemekon koristeeksi ;)
VastaaPoistaJust tänään katoin Alexia ja mietin, kuinka nopeeta aika menee:( Ajasta pitäis osata nauttia kun se on käsillä.
Musta on vielä onneks mahdollista tulla vielä täti (ja joskus mummukin), harmi vaan on että mun pikkuveli asuu muualla :/
Joo, tuossa mallisitossa on kyllä tosi kivoja vaatteita! Niitä mekkojakin :)
PoistaVoi, niin totta. Aika menee niin hirveen nopsaan ja ajasta pitäis tosiaan osta nauttia.
Onnittelut tädille! :)
VastaaPoistaKiitos Tiina! :)
PoistaTätinä olo on ihanaa <3 Söpöt ostokset! Mä muuten luulin, että sulla on 2 poitsua mutta niitä onkin 3 :)
VastaaPoistaNiinpä on! <3 En ois uskonut, miten pikkuinen pisti tädin pään sekaisin :)
PoistaJoo, katsos kun vanhin ei enää asu kotona. Aikuinen mies jo :)
Onnittelut tädille ja Prinsessan vanhemmille! Ihana astiasto ja haalari!:)
VastaaPoistaKiitos Sanna! :)
PoistaOnnea tädille <3
VastaaPoistaKiitän <3
PoistaOnnea tädille <3 Valtavan ihanin paketin veitkin mennessäsi :)
VastaaPoistaKiitos Ansku! <3
PoistaOiiii ihastuin heti tuohon neulehaalariin <3 ja kyllä nuo astiatkin ovat ihanat :)
VastaaPoistaTuossa Newbie mallistossa on ihastuttavia vaatteita, myös pojille :)
PoistaPainoin liian nopeasti nappia kun piti vielä kirjoittaa, että onnea uudelle tädille :)
VastaaPoistaja kiitos kovasti! :)
PoistaOnnea paljon tädille, tytöille on niin paljon kaikkia ihania vaatteita tarjolla. Söpöt ruokailuvälineet:)
VastaaPoistaKiitos kovasti Sari! Niin on, tytöille kyllä on valinnanvaraa ihanuuksissa! :)
PoistaIhana paketti ♥ Tuolle haalarille löytyy taatusti käyttöä.
VastaaPoistaOnnittelut tädille :)
Onnea Täti-ihmiselle:) Suloiset aarteet olet pikkuiselle löytänyt.
VastaaPoistaAnnika