keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kiitos kaikille, jotka olitte kiviä kommentoineet. Aika kivoja minustakin nuo ja tosiaan ovat helpolla ja halvalla toteutettavissa.

Helle on tehnyt tuhojaan kesäkukilleni. Vaikka ihanat apujoukot kävivät päivittäin lomamme aikana kastelemassa, oli kuumuus saanut osan kasveista näyttämään melko onnettomilta. Siivoilin terassia eilen melko suruttomasti ja raivasin kaikki ylimääräiset pois. Kävin taimimyymälässä katselemassa, toiveena saada jotain uutta ja kaunista tilalle, mutta siellä tarjonta oli lähes saman näköistä, kuin juuri raivaamani omat kukat :) 






Hortensiasta on muodostunut yksi lempikukkani. Nämä suuret terassihortensiat varsinkin ovat kerrassaan kauniita. Näiden hauska ominaisuus on tuo värin vaihtaminen. Tämäkin yksilö oli sellainen melko voimakaskin pinkki ja nyt tällainen vanhan roosan ja kellertävän sekoitus.
Viime vuonna taas valkoinen kukkani, muuttui limen kautta todella tumman punaiseksi. Taimiston myyjä kertoi jonkun asiakkaansa kastelevan piimällä hortensioita ja sen avulla kukat pysyisivät valkoisina. :) 
Vieläkös teillä on kesäkukat kunnossa helteistä huolimatta?

                                           AURINKOISIN TERKUIN :)




8 kommenttia:

  1. Eräs fb-ystäväni ihmetteli, että miksi hortensiat muuttavat väriään. Kaksikin kukka-alan asiantuntijaa hänelle antoi neuvoja, että miten kastella minkäkin väristä hortensiaa, että väri säilyy. Jos haluat, voin kopsata sulle ne vinkit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mielelläni, jos vain viitsit. :) Varsinkin juuri sen valkoisentai limeen taittavan värin, kun onnistuisi säilyttää :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Meillä on vielä kesäkukat hyvässä kunnossa, paitsi kolme orvokkia. Tai ainakin olivat, kun kotoa lähdettiin. Saa nähdä, miten naapuri on niitä jaksanut kastella, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi <3
      Joo, kyllä näillä keleillä saakin kastella :)

      Poista
  3. Sama kohtalo on ollut monilla meidän kesäkukilla oman reissumme aikana. Monen paikalle laittelin lyhtyjä ja tuntuupa jotenkin kivaltakin, ja näyttää niin selkeältä. :) onneksi moni kuitenkin jaksaa vielä kukkia! Kasvimaalla oli käynyt jänis kuoputtelemassa, ja se ei ollut kiva yllätys.. No, onpahan saanut masunsa täyteen. :)

    VastaaPoista
  4. Täällä kesäkukat onnistuivat viime vuonna pääsemään huonoon kuntoon, vaikkei missään pidemmillä reissuilla käytykään :D Tänä vuonna nyt ollaan saatu yllättävän hyvin pysymään kaikki hengissä, huolimatta noista tukalista helteistä ja erittäin kuumasta terassista :) Pidän itse myös paljon hortensiasta, se on kyllä kaunis :)!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin osa kukista päässeet aika huonoon kuntoon, runkoruusua ei taida enään saada millään ilveellä kauniiksi. Olenkin heittänyt rumimmat yksilöt surutta roskiin ja pikkuhiljaa laittanut lyhtyjä tilalle.

    VastaaPoista
  6. Sama onkelma täällä, ihan täysi mahdottomuus saada kukkia pysymään kesällä elossa, bouganville taitaa olla oliivipuun kanssa ainoat jotka kärvistelee hengissä. Sitten ostan aina eurolla parilla noin viikon kestäviä kukkia pöydälle. Jos ei riivaa kuumuus niin sitten kirvat.. =( Ensivkolle on luvattu vielä alerta rojaa, eli +40 pitäisi paukkua leikiten koska eilenkin oli korkeimmillaan jo +41 astetta...viime kesänä kovin lämpö taisi olla +47, mikä kasvi siinä nyt eläisi, ne lehdet palaa oikein keltaisiksi parissa päivässä.. =(

    VastaaPoista