sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Terassi auringossa

Upea aurinkoinen sunnuntai! Eilen juhlittiin valmistujaisia Tampereella, sukulaisten ja muiden vieraiden kanssa oikein mukavassa seurassa. Kiva päivä ja mukavat muistot jäi!

Tänään olen puuhaillut pihalla kaikkea pientä ja nauttinut ilmasta. Terassin lattia oli ihan kellertävä siitepölystä. Meillä ei ole allergiaa onneksi, mutta lattiaa pestessäni mietin, kuinka tämä valtava ja pitkään jatkuva siitepölyn määrä, on varmasti oikein allergisille hirvittävää.

Kuvasin sitten samalla terassin, enkä muista onko terassin tästä "ruokailu" puolesta täällä ennen kuvia ollutkaan. No nyt tulee iso kasa...









Tänne alkaa paistaa aurinko noin kahden aikaan iltapäivästä ja paistaa ihan iltaan asti. Terassihortensiat ovat viihtyneet, kun muistaa kastella. Lattialla oleva hortensia, ei oikein kuvissa pääse oikeuksiinsa. On meinaan tosi iso ja näyttävä kukka. Yritänkin vaalia sitä kovasti.  Nämä on niin erikoisia kukkia, kun vaihtavat väriään. Viime vuonna mulla oli tällainen valkoinen, joka uskomattomasti vaihtoi väriään limen kautta toodella tummanpunaiseksi. Tämäkin yksilö on jo hieman alkanut "limettää" . Mitenköhän nää sais pysymään valkoisina??






                        AURINKOISTA ILLAN JATKOA! :)

9 kommenttia:

  1. Kaunis terassi teillä!
    Aivan mahtavan isot nuo hortensiat:) Minullakin oli kerran valkoinen ja siitä tuli vihertävä. Liekö lannoituksesta johtuvaa...

    VastaaPoista
  2. Kaunis terassi ja kalusteet ja ihana tuo kruunu tuolla katossa.
    Hortensiat on niin kauniita ja tosi näyttäviä kukkia. Minäkin laittelin niitä patiolle ekaa kertaa, toivottavasti kukkivat koko kesän.
    Siitepölyä on täällä pohjoisessakin, eilen olis voinu piirtää pation lattiaan, aivan keltaisenaan oli!
    Mukavaa iltaa ja tulevaa viikkoa sulle<3 Ja kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin täydelliseltä! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä meinaa itku päästä, kun katson teidän upeaa terassia. Oman kanssa (joka on siis edelleen suunnitteluasteella) tuntuu olevan ainoastaan vastoinkäymisiä. Onneksi voi ihastella näitä muiden kauniita kesätiloja...sitä omaa odotellessa <3

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunista, varmasti viihdytte mainiosti terassilla auringon laskuun saakka !
    Hortensia (ja ruukku) on todella ihana, jännää miten valkoinenkin voi muuttaa väriään jopa punaiseksi. Ostin vaalean lilan ja se on nyt marjapuuron värinen...varmaan lannoituskin vaikuttaa väriin.
    Ihanaa alkukesää sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Niin kutsuva ja kaunis terassi <3

    VastaaPoista